HONKANEN (napauttaa kuppiaan Metsolan kupin kanssa). Poika kuin niverä, isäntä hyvä, ruvetkaa vaan puhemieheksi.
METSOLA (salavihkaa). On sillä Tiinalla rahojakin, jos, tuota, niinkuin.
(Nykäsee Honkasta kyynäspäällään kupeeseen).
MÄNTYNEN. Se naula veti, sanoi timpermanni… kuulitko sinä, Honkanen?
HONKANEN (kehasten). No osinkolainenhan se olla pitää, tiedäthän sen, veli, vanhastaan. (Antille) Mutta mitäs renki siihen sanoo? Saisiko piikaa riiastaa?
ANTTI (ivallisesti). Kun sinulla on noin sukkela suu ja leikkisä nenä niin koeta!
MÄNTYNEN. Se oli oikein. Sana sanasta, kaksi parhaasta.
NIKKINEN (On joskus karsain silmin tähystellyt Anttia ja Annaa). Pojassa lienee vävyn vikaa, minä pahoin epäilen. (Ryyppää lasistaan ja sytyttää sikarinsa).
SANNA. Lapsihan tämä meidän tytär on vielä miehelle mennäkseen. Keyrinä täytti kahdeksantoista.
HONKANEN. Kaikkea muuta ihminen katuu, mutta ei nuorra naimistaan.
(Ryyppää) Niin, nuorena sitä naida pitää. —