SANNA (ottaa kynän ja piirtää paperille, tavaillen). Ässä aa ännä… aa Sanna… No niin se on tehty.
NIKKINEN. Jos Honkanen ja Mäntynen todistavat. (Ottaa lompakon poveltaan) Minä luen rahat pois. (Lukee S kappaletta 500 markan seteleitä ja loppusumman pienemmissä paperirahoissa pöydälle).
HONKANEN ja MÄNTYNEN. Kyllä me todistamme. (Kirjoittavat nimensä molempiin kauppakirjoihin).
NIKKINEN (ottaa toisen kauppakirjan ja setelitukon käteensä ja antaa ne
Metsolalle). Tämä toinen kauppakirja kuuluu teille, isäntä.
(Naurahtaen) Eikö ole kauniit setelit, juuri pankista nostetut.
METSOLA (pidellen vapisevin käsin setelitukkua, kumartelee). Kiitoksia, herra puulaaki; tuota, osanneeko näitä rätnätä? (Metsola, Sanna ja Anna lukevat rahoja pöydän päässä).
NIKKINEN (kokoillen jäännöspaperit, musteen ja kynän kapsäkkiinsä). Kymmenentuhatta Suomen markkaa, se vaan löytyy harvalla; koettakaa nyt hyödyksenne käyttää nämä varanne!
METSOLA. Kyllä, tuota, niin on tehtävä… Mistä vaan paremman koron saisi?…
NIKKINEN. Hyvän neuvon annan teille, kuulkaa, isäntä Metsola! Nyt kun olette metsän myyneet, koettakaa maata viljellä; suota kuivata, heinää viljellä, maata muokata hurjasti. Karja, se on nykyajan talonpoikain tukena. — Rakennukset tilallanne voitte myöskin kohentaa, maalata ja sisustaa yltäpäältä kunnollensa.
SANNA (mielissään). Kyllä neuvo hyvä oli, kun vaan voisi seurata.
HONKANEN (joka on puhellut Tiinan kanssa). Mikä sitä on seuratessa, kun on kerta varoja.