HONKANEN (kopeasti). Ei niitä armosta ole saatu, vaan ansiosta, hyvä isäntä.
TIINA. Yhtä sukkela olet, Antti, puheissasi, ehken veikeämpi vielä entistäsi. Kyllä useasti kinastimme.
ANTTI. Opiksi elämä on ihmiselle ollut, minulle jos muillekin.
SANNA. On se ollut meille jokaiselle. (Huoaten) Moni opistaan on saanut maksaa paljon.
ANTTI. Kuten tukkikaupastansa Metsola. Kyllä isäntä siitä kaupastaan sai oppia koko ijäksensä.
METSOLA (kynsien korvallistaan). Olisi se saanut olla tekemättä, mutta otappa takaisin vettä kaatunutta. Se lienee meille ollut sallittuna niinkuin muille varoitukseksi.
ANNA (pahoillaan). Mitä tuosta enää puhelette, sitä kuullessa jo sydäntä kirvelee.
METSOLA (huokaisten). Kyllä on ollut meillä harmia koko tuosta tukkikaupasta. — (Antille) Mitä muuta Antille nyt kuuluu? —
ANTTI (naurahtaen). Tietää nämä köyhän kuulumiset, päivä parempi ei toistansa.
HONKANEN (nauraen). On se köyhälläkin joskus ilon päivä, (iskee silmää
Antille) jos ei takana, niin edessänsä.