"Sanoohan itse epäilijä Humekin: 'metafysiikka on ainoa järjestelmä sitä lajia, jolle filosofia voi kallistaa korvansa', ja Lessing levittää aivan ilmeisesti samaa oppia 'Ihmissuvun kasvatus'nimisen kirjansa seitsemässä viimeisessä pykälässä, sanoessaan: 'Samaa rataa, jota ihmissuku kulkee täydellisyyteensä, täytyy jokaisen yksilön ennemmin tai myöhemmin olla ennen läpi kulkenut. Miksi ei jokainen ihminen olisi ollut muuta kuin yhden ainoan kerran täällä tässä maailmassa, miksi en minä tulisi jälleen niin usein kuin on minun vallassani voittaakseni uusia tietoja ja taitoja. Otanko minä mukaani kerta kaikkiaan niin paljon, ettei maksaisi vaivaa uudelleen tulla?'"
Luonnollisesti olen minä nyt kirjottanut lainauksen Lessingistäni, mutta silloin heti kysyin Voldemar-sedältä pakoitetulla, väräjävällä äänellä:
"Otaksuuko Lessing meillä olevan jälellä muiston olemisemme aikaisemmista jaksoista?"
Hän hymyili hyväntahtoisesti, kuten ainoastaan hän voi hymyillä. "Ei, pieni tiedonhaluinen Ernani, hän luulee päinvastoin, että muisto edellisestä olosta tekisi meidät kelpaamattomaksi nykyiseen." Setä jatkoi senjälkeen puhuen vielä enemmän kuolonunen tuottamasta virkistyksestä ja uudesta tietoisuudesta, mutta aivo-parkani, joita tähän saakka olen pitänyt selvinä ja hyvin kouluuntuneina, kieltäytyi tekemästä tehtäväänsä enkä voinut seurata näitä vaikeita selittelyjä ja kysymyksiä. Vasta silloin jaksoin seurata kun herra Morosoff alkoi puhua:
"Mutta tästä puhuessa, ette saa unhoittaa erästä suurinta profeettaanne, sillä runoilijathan ovat tietäjiä." Luodessaan minuun tummat silmänsä, joiden kimmellys näytti tänään olevan verhottu, jatkoi hän: "Goethe kirjoitti kerran rouva Steinille: 'Kuinka hyvä onkaan, että ihminen kuolee haihduttaakseen ainoastaan vaikutelmia ja palatakseen jälleen puhdistuneena'."
Jos minä olen koskaan aavistanut jotain salaperäistä, ihmeellistä yhteyttä tuntemattomien voimien kanssa, jos koskaan elämässäni joku henkimaailmallinen ilmestys on minulle näyttäytynyt ja vallannut voimani ja tehnyt minusta voimakkaamman vallanalaisen tahdottoman orjan, niin oli se nyt tässä silmänräpäyksessä, istuessani liikkumatonna silmä silmää vasten tuon vieraan miehen kanssa. Kykenemättömänä tekemään yhtä ainoaakaan liikettä, en edes katsettani kääntämään, tunsin sellaisen tunteen, kuin koko tietoisuuteni olisi minut jättänyt ja sukeltaisi alas lotuskukan tavalla, joka yöksi painautuu alas virtaan. Minusta tuntui kuin tätä harvinaista tilaa olisi kestänyt kauvan, hyvin kauvan; sitä enemmän minä ihmettelin kun äkkiä huomasin olevani kynnyksellä herra Morosoffin edessä, joka aivan rauhallisesti keskusteli setäni kanssa, Liina-tädin yhtämittaa kutoessa valkoista sukkaansa. Katsoin kelloa, joka silloin löi yhdeksää, kun venäläinen taiteilija kertasi Goethen sanoja, nyt se oli kolme minuuttia yli. Ja kuitenkin tiesin, että minä sillä välin olin nähnyt pitkän, levottoman unen, unelman täynnä kirjavia, vaihtelevia kuvia, joista en ainoaakaan voinut säilyttää ja jotka siitä huolimatta jättivät sieluuni omituisen uupumuksen. Emmekö kenties elä uneksuessamme ja uneksu eläessämme?
Harvoin olen niin sydämestäni iloinnut tohtori Lehdénin tulolle, kuin nyt hänen avatessaan oven tällä tärkeällä hetkellä. Tuntuu aina kuin hänen mukanaan tunkeutuisi huoneeseen raitis ilmavirta ja kirkas auringonsäde. Sitä suuremmalta tuntui minusta pettymys, kun myöskin hän näytti tavattoman totiselta ja ilmeisesti jonkun näkymättömän painostuksen alaiselta, jota hän ei kyennyt päältään pois pudistamaan. Tätä ei edes Liina-tätikään ollut huomaamatta, ja ojentaessaan hänelle teekuppia otti hän härkää sarvista ja sanoi:
"Näkyy ulkomuodostanne, herra tohtori, että teillä on tänään ollut onneton sairastapaus."
Hän ravisti kieltävästi päätään ja leikki lepotuolin tupsulla, jonka melkein säännöllisesti siirrän häntä lähemmäs, silloin kun hän on pitemmän hetken luonamme, koska hänellä aina täytyy olla jotain käsissään leikitelläkseen.
"Ei, armollinen rouvani, ammatillani ei ole mitään tekemistä alakuloisuuteni kanssa." Ja kääntyen Voldemar-setään sanoi hän: "Olen juuri äsken saanut tiedon että serkkuni Hugo Lehdén on ampunut itsensä erään synkkämielisyyskohtauksensa aikana."