Minä ojensin hänelle käteni, muuta en voinut; mitä hän sanoi, oli niin surumielistä, ja tapa, jolla hän sen lausui oli samalla kertaa niin uljas ja vaatimaton. Ilta-auringon viimeinen loiste valahti hänen vaalean harmaalle tukalleen ja loi sille kultaisen heijastuksen; ei koskaan ole hän näyttänyt miehekkäämmältä eikä kauniimmalta kuin tällä hetkellä! Ja kuitenkaan minä en voi käsittää, kuinka mies antaa vaimonsa astua käsityspiireihin, joihin hän ei voi seurata häntä, ja rauhallisesti odottaa portilla, kunnes vaimo palaa hänen luokseen ja kotilieden ääreen, oltuaan seurustelussa jumalien ja henkien kanssa. Luisignan kreivi ei myöskään kyennyt sitä kestämään, vaan mursi turmiollisen luolan oven ja tuhosi siten taikakalun joka suojeli hänen onneansa. — — —
8 p. kesäk. 1886.
Vaikka minä eläisin sata vuotta, niin en kuitenkaan koskaan unhoittaisi tätä iltaa. Voldemar-setä oli erinomaisella tuulella tullessaan salonkiin teetä juomaan; kohta tuli myöskin herra Morosoff, ainoastaan tohtori Lehdéniä saatiin vielä odottaa. Viime päivien ukkosilma oli tehnyt lopun sietämättömästä kuumuudesta. Avatuista parvekkeen ovista leyhähteli sisään raikas iltatuuli, mutta toisinaan leyhähteli niin viileästi että meidän täytyi ovet sulkea. Tunsi itsensä kuin vapautuneeksi jostain kuormasta ja jälleen voitiin ajatella ja puhella pitkän paussin jälkeen. Voldemar-setä oli kysynyt herra Morosoffilta hänen suunnitelmiaan ja tämä oli vastannut hänelle, että jos hän voi haluansa seurata, niin viettäisi hän syksyn ja talven Roomassa.
"Silloin kyllä vetää halunne teitä Lisztin luo", tokasin minä.
Hän katsoi minua hymyillen. "Aivan varmasti ilostuisin nähdessäni jälleen vanhan opettajani, mutta se ei matkaani määrää. Aina nuoruusvuosiltani saakka olen sydämessäni kätkenyt hehkuvan halun Italiaan ja en voi kuulla Rooman nimeä tuntematta tuskaista tunnetta, joka muistuttaa koti-ikävää; siellä olenkin jo kuin kotonani sillä tunnen jokaisen kadun, jokaisen torin, niin, voisinpa rohkeasti väittää, jokaisen katsomista ansaitsevan raunion."
"Jos olette valmistautunut niin perinpohjaisiin tutkimuksiin, tulee matkastanne olemaan teille todellista hyötyä", huomautti Liina-täti pauhuintoisesti kutoessaan ahkerasti valkoista sukkaansa — se onneton olento käyttää aina valkosia sukkia.
Musiikkimies ei ollut huomaavinansakaan hänen kasvatusopillista esitystään vaan katsoi edelleen ulos, kuten se, joka on ajatuksineen kaukana poissa, ja lausui sitten hiljaa, melkein epäröiden:
"Ellei se olisi niin hullu ja järjetön päähänpisto, jota tuskin uskaltaa ymmärtäväisille ihmisille ilmaistakaan, niin sanoisin, että olen jo kerran ennenkin ollut tällä taivaankappaleella ja silloin keisariaikuisena roomalaisena ja että minulla on siitä hämärä muisto ja ainainen halu vanhaan kotiin."
Oli hyvä, ettei kukaan tällä hetkellä kiinnittänyt minuun huomiotaan sillä minä olin varmasti kalmankalpea ja näytin kai aivan riutuneelta. "Käsi, käsi Pompeijista", kuului ääni sisässäni silmät seljällään tuijottaessani taiteilijan kaunista, elinvoimaista kättä, joka nyt näytti kaamealta tuolin kaiteen punaista samettia vastaan. Voldemar-setä sitä vastoin tyynesti alkoi:
"Minkä takia te sanotte järjettömäksi sitä uskoa, joka on peräisin ihmissuvun vanhemmilta ajoilta ja alati ollut levinneenä useiden maan asukasten keskuuteen, niin, oikeastaan kuulunut kaikkiin uskontoihin paitsi juutalaiseen ja siitä lähteneisiin. Buddhalaisuus on muodostanut tätä uskoa huolellisimmin ja tavalla, joka on osunut totuutta lähimmäs, se kun ei opeta metafysiikkaa, sielunvaellusta, vaan omituista, siveelliselle pohjalle perustuvaa takaperoissyntyoppia s.t.s. uudestasyntymistä. Tämän opin tunnustajat eivät odota jälleen näkemistä toisessa maailmassa, pikemmin tapahtuu jälleen näkeminen jo nyt, joskin tuntemattomana. Se supistuu kuitenkin sen suhteen unen tapaiseen aavistukseen, hämärään, varjontapaiseen muistoon. Ainoastaan Buddha itse tekee poikkeuksen, hänellä yksin on kyky muistaa sekä omansa että toisten syntymiset. Takaperoissyntyoppia uskoivat myöskin egyptiläiset ja Platon ja Pytagoras saivat heiltä oppinsa. Sama oppi oli johtolankana kreikkalaisten salaopissa ja niin hyvin eddaaneilla kuin druiideilla löydämme sen uskonnon perustana, niin, vieläpä voimme sitä huomata neekerikansoillakin. Uskossa metafysiikkaan — sillä rahvaalle saarnattiin oppia tässä muodossa, koska se oli helpommin käsitettävää kuin vaikea takaperoissyntyoppiteoria — on jokaiselle ihmiselle, joka sitä ennakkoluulottomasti harkitsee, jotain erinomaisen vakuuttavaa ja selvää.