— No niin, tuossa on meillä ratkaisu, sanoi asianajaja, joka oli mennyt ikkunaan. — Tuolla tulee pormestari. Hän ajaa kolmannen luokan vaunuissa pysyäkseen tuntemattomana eikä hänellä ole palvelijaakaan mukanaan, mutta tuolla hän joka tapauksessa tulee.
— Vai niin. Hän tulee siis vihdoinkin.
— Vihdoinkin, sanoi Adela tiukasti, ja sellaisella äänellä, että
Fieldingin oli pakko katsahtaa häneen.
— Hän tulee, hän tulee, hän tulee! Minä kumarran syvään. Minua vapisuttaa.
— Tahtoisitteko kysyä häneltä, mitä hän haluaa, herra Fielding?
— Hän haluaa tietysti tavata teitä.
— Mutta ehkäpä hän ei edes tiedä minun olevan täällä.
— Puhun hänen kanssaan ensin, jos niin haluatte.
Kun Fielding oli mennyt, sanoi Hamidullah tytölle purevan ivallisesti: — Todellakin, todellakin! Pitikö teidän vielä asettaa Fielding tällekin nöyryytykselle alttiiksi? Hän on todellakin aivan liian hienotunteinen. – Adela ei vastannut ja heidän välillään vallitsi senvuoksi ehdoton hiljaisuus, kunnes heidän isäntänsä palasi.
— Hänellä on muutamia uutisia teille, Fielding sanoi.