Ronny ei kiinnittänyt häneen vähintäkään huomiota, vaan puhui edelleen Adelalle. Hän oli kiiruhtanut työstään hakemaan häntä polokilpailuihin senvuoksi, että hän luuli niiden huvittavan Adelaa. Hän ei aikonut olla lainkaan epäkohtelias näille indialaisille, mutta ainoa yhdysside, joka hänen mielestään voi liittää hänet indialaiseen, oli virka, eikä kumpikaan näistä miehistä sattunut olemaan hänen käskyläisiään. Koska he olivat vapaita henkilöitä, sivuutti hän heidät kokonaan.
Mutta onnettomuudeksi Aziz ei ollut sillä tuulella, että hän olisi suostunut tähän. Hän ei halunnut luopua äskeisestä hilpeästä tuttavallisesta tunnelmasta. Hän ei ollut noussut seisoalleen kuten Godbole, ja nyt hän huusi tunkeilevan ystävällisesti paikaltaan: — Tulkaa tänne, herra Heaslop! Istuutukaa siksi aikaa, kunnes äitinne tulee.
Ronny vastasi käskien Fieldingin palvelijan hakea isäntänsä heti.
— Hän ei ymmärrä teitä. Sallikaa minun — ja Aziz toisti käskyn kansankielellä.
Ronnya halutti vastata terävästi; hän tunsi Azizin edustaman tyypin, hän tunsi kaikki tyypit, ja tämä kuului noihin hutiloiden eurooppalaistutettuihin. Mutta koska hän oli hallituksen palvelija, kuului hänen velvollisuuksiinsa ikävyyksien karttaminen; senvuoksi hän ei sanonut mitään eikä ollut tietääkseenkään Azizin uhmailevasta käyttäytymisestä. Ja Aziz käyttäytyi uhmaavasti. Kaikki, mitä hän sanoi, oli nenäkästä tahi ärsyttävää. Hänen siipensä eivät kannattaneet häntä enää, mutta hän ei halunnut pudota maahan taistelutta. Hän ei aikonut kohdella nenäkkäästi herra Heaslopia, joka ei ollut milloinkaan tehnyt hänelle mitään pahaa, mutta tässä oli kysymys angloindialaisesta, josta piti tulla ihminen, ennenkuin kaikki saattoi muuttua jälleen miellyttäväksi. Hän ei aikonut olla niin kömpelön tuttavallinen neiti Quesfediäkään kohtaan, tahtoen vain saada hänet puolelleen, eikä huutaa eikä kirkua professori Godbolelle. Siitä muodostui kummallinen neljäkkö — Aziz lepatellen maahan, neiti Quested hämmennyksissään hänen äkillisestä ilkeydestään, Ronny raivoissaan ja bramaani pitäen silmällä heitä kolmea alasluoduin silmin ja ristissä käsin kuin ei mitään olisi tapahtunut. — Kuin kohtaus jostakin näytelmästä, ajatteli Fielding, joka katseli puutarhan toiselta laidalta, kuinka he olivat ryhmittyneet kauniin huoneen pilarien väliin.
— Älä vaivaudu tulemaan tänne, äiti! huusi Ronny. — Olemme juuri lähtemäisillämme. Sitten hän kiiruhti Fieldingin luo, vei hänet syrjään ja sanoi teeskennellyn sydämellisesti: — Haluan sanoa vain sen, vanha ystäväni, jos sallitte, ettei teidän mielestäni olisi pitänyt jättää neiti Questediä yksinään.
— Olen hyvin pahoillani! Mitä onkaan tapahtunut? vastasi Fielding koettaen puolestaan esiintyä miellyttävästi.
— Niin… olen tietysti auttamattomasti vanhoillinen, mutta en pidä siitä, että englantilainen tyttö istuu yksinään polttelemassa savuketta parin indialaisen kanssa.
— Hän jäi tänne yhtä mielellään kuin hän nyt polttaakin, hyvä ystävä.
— Niin, sellainen käy päinsä Englannissa.