— Niin, se on totta, sanoi ylikonstaapeli.
— Onko se totta, herra Haq? Minun mielestäni me emme ole lainkaan hengellistyneitä. Me emme voi olla yksimielisiä, mikä kuitenkin olisi kaikkein tärkeintä. Me emme voi täyttää sopimuksia emmekä ehdi ajoissa junalle. Onko niin sanottu Indian henkisyys muuta kuin sitä? Teidän ja minun pitäisi olla eräässä kokouksessa tällä haavaa, mutta me emme ole; tohtori Panna Lalin pitäisi olla potilaittensa luona, mutta hän ei ole. Niin me jatkamme ja luullakseni tulemme jatkamaan aikojen loppuun saakka.
— Nyt ei ole aikojen loppu, koska kello ei ole vielä puolta yhtätoistakaan, huudahti tohtori Panna Lal, joka oli tullut jälleen luottavaiselle tuulelle. — Hyvät herrat, jos saan sanoa pari sanaa, miten mielenkiintoinen keskustelu! Pyydän lausua kiitokseni ja tunnustukseni herra Fieldingille, joka opettaa poikiamme ja suo heille osan omien kokemustensa ja viisautensa siunauksista.
— Lähtekäämme nyt; väsytämme vain potilasta, Fielding sanoi, ja vihdoinkin he menivät matkoihinsa, neljä muhamettilaista, kaksi hindua ja englantilainen. He pysähtyivät kuistiin odottamaan, kunnes heidän vaununsa ehdittiin ajaa portaitten edustalle.
— Azizilla on suuret ajatukset teistä, herra Fielding. Vain hänen sairaudestaan johtui, ettei hän sanonut mitään.
— Ymmärrän hyvin, sanoi Fielding, jolle vierailu oli aiheuttanut pettymyksen ja joka nyt näytti saavan turhaan odottaa, että hänen vaununsa ajettaisiin esiin. Hän oli pitänyt paljon Azizista heidän tavatessaan toisensa ensi kerran ja oli toivonut, että heidän tuttavuutensa jatkuisi.
X
Kuumuus oli lisääntynyt viime tunnin aikana, ja kadut olivat niin autiot, kuin jokin onnettomuus olisi lakaissut pois kaikki ihmiset. Vastapäätä Azizin huvilaa kohosi suuri keskeneräinen rakennus, joka oli kahden veljeksen, kahden tähtienselittäjän, oma. Sen telineillä torkkui orava pää alaspäin. Se lepäsi tulikuumia telineitä vasten liikutellen syyhyistä häntäänsä. Se näytti talon ainoalta asukkaalta, ja sen päästämät äänet sopivat epäilemättä keskeneräisen rakennuksen tunnelmaan tuntumatta silti viehättäviltä. Toisenlaista ääntä kuului muutamasta tomuisesta puusta, jonka vaiheilla ruskeat linnut kirkuen lentelivät sinne tänne pyydystellen hyönteisiä.
Elävien olentojen enemmistölle merkitsee hyvin vähän mitä vähemmistö, joka nimittää itseään ihmisiksi, toivoo ja tahtoo. Useimmat Indian asukkaista eivät välitä siitä, kuinka Indiaa hallitaan. Alemmat eläimet eivät kyllä Englannissakaan välitä Englannista, mutta troopillisissa maissa on välinpitämättömyys silmiinpistävämpi, koska siellä puhekyvytön maailma on lähempänä ja valmiimpana anastamaan itselleen vallan heti, kun ihminen väsyy. Kun nuo seitsemän herraa, jotka Azizin huvilassa olivat olleet eri mieltä kaikesta, poistuivat sieltä, tunsivat he äkkiä yhteisen taakan painoa, jonkinlaista epämääräistä ahdistusta, jonka he määrittelivät sanoilla: »Tulee paha ilma». He tunsivat, että ilmassa oli paksulti jotakin, joka painoi ihoa. Vaununpielukset polttivat heidän housujaan, heidän silmiinsä pisti, ja hikipisaroita alkoi tippua päähineen alta heidän poskilleen. He hyvästelivät veltosti ja hajaantuivat huviloihinsa saadakseen takaisin itsetuntonsa ja ne ominaisuudet, jotka erottivat heidät muista.
Koko kaupungissa ja suurimmassa osassa Indiaa alkoi sama pakeneminen kellareihin, korkealle vuoristoon ja puiden varjoon. Huhtikuu, tuo kauhujen edeltäkävijä, oli tullut. Aurinko rupesi valloittamaan takaisin valtakuntaansa voimakkaasti, mutta ilman kauneutta, ja juuri se oli niin hirveää. Kunpa siinä olisi edes ollut kauneutta! Sen julmuutta olisi silloin voitu sietää. Liiallisen valovoimansa vuoksi se epäonnistui riemukulussaan, koska sen vaaleankeltaiseen tulvaan eivät hukkuneet ainoastaan esineet, vaan valo itsekin. Se ei ollut enää saavuttamaton ystävä ihmisille, eläimille ja toisille auringoille, ei ikuinen lupaus eikä haihtumaton aavistus, joka aina elää meissä, vaan yksinkertaisesti luotu kappale vain, kuten kaikki muukin, ja sellaisena ihanuudesta pois suljettu.