— Pankaa hänet pois, hän ei merkitse mitään, hänhän on kuollut, Aziz sanoi hiljaa. — Näytin hänet teille senvuoksi, ettei minulla ollut teille muutakaan näytettävää. Nyt voitte penkoa koko huvilani ja kääntää sen ylösalaisin. Minulla ei ole mitään muita salaisuuksia; kolme lastani ovat isoäitinsä luona, siinä kaikki.
Fielding istuutui vuoteen viereen ihastuneena hänelle osoitetusta luottamuksesta, mutta samalla kuitenkin hieman suruissaan. Hän tunsi itsensä vanhaksi. Hän toivoi, että hänkin voisi antautua tunneaaltojen kannatettavaksi. Seuraavalla kerralla, kun he tapaisivat toisensa, Aziz ehkä olisi epäluuloinen ja varuillaan. Hän tiesi sen ja oli siitä pahoillaan. Sääliä, sääliä ja vielä enemmän sääliä. Niin, sitä hän kyllä voi osoittaa, mutta sisältyikö siihen todellakin kaikki, mitä tämä kummallinen kansa tarvitsi? Eiköhän se lisäksi vaatinut, että ihmiset silloin tällöin antautuisivat tunteittensa valtaan? Mitä hän olikaan tehnyt ansaitakseen tämän luottamuksen ja mitä hän voi antaa sijaan? Hän muisteli entistä elämäänsä. Kuinka mitättömän vähän salaisuuksia se sisälsikään! Oli kyllä olemassa sellaisiakin seikkoja, joista hän ei milloinkaan ollut kertonut kenellekään, mutta ne olivat niin tavallisia, ettei niistä kannattanut puhua mitään. Hän oli ollut rakastunut, jopa kihloissakin, mutta morsian oli rikkonut välit, ja hänen muistonsa ja häneen kohdistetut ajatukset olivat pitäneet häntä jonkin aikaa erossa muista naisista, mutta sitten oli seurannut mukaantuminen, katumus ja tasapaino. Hänen entisyytensä oli todellakin laiha, eikä Aziz olisi välittänyt sellaisista salaisuuksista, vaan olisi sanonut niiden olevan kylmästi hyllyille järjestettyjä.
— »En pääse milloinkaan läheisiin väleihin tämän nuoren miehen kanssa», Fielding ajatteli. Ja lisäsi: »Enkä kenenkään toisenkaan kanssa». Ja hänen täytyi tunnustaa itselleen, ettei hän oikeastaan siitä välittänytkään. Hän oli tyytyväinen saadessaan auttaa ihmisiä ja pitää heistä, niin kauan kuin heillä ei ollut mitään sitä vastaan; jos heillä olisi ollut jotakin sitä vastaan, olisi hän muitta mutkitta lähtenyt hiljaa tiehensä. Kokemus voi saada aikaan paljon, ja se, mitä hän oli oppinut Euroopassa ja Englannissa, tuli hänen avukseen auttaen häntä näkemään selvästi, mutta selvänäköisyys esti häntä kokemasta mitään uutta.
— Mitä piditte naisista, joihin tutustuitte torstaina? hän kysyi.
Aziz pudisti inhoten päätään. Kysymys palautti hänen mieleensä hänen hätäisen lausuntonsa Marabar-luolista.
Mitä ylimalkaan pidätte englantilaisista naisista?
— Hamidullah piti heistä Englannissa, mutta täällä emme näe heitä milloinkaan. Ah ei, siihen olemme aivan liian varovaisia! Puhutaan jostakin muusta.
— Hamidullah on oikeassa siinä, että he ovat paljon miellyttävämpiä
Englannissa. Täällä on heissä jotakin sellaista, mikä ei pue heitä.
Vaiettuaan hetkisen Aziz sanoi: — Mistä johtuu, ettette ole naimisissa?
— Fielding oli iloinen toisen kysymyksestä. — Siitä, että olen joskus hyvin ja joskus huonosti pelastautunut avioliiton pauloista, hän vastasi. — Aioin kerran kertoa teille hieman itsestäni, jos vain olisin voinut saada kertomukseni kyllin kiinnostavaksi. Se nainen, jota rakastin, ei halunnutkaan mennä naimisiin kanssani. Siinä koko juttu, mutta se tapahtui viisitoista vuotta sitten eikä merkitse enää mitään.