— Miksi ette mene naimisiin neiti Questedin kanssa?
— Hyvä Jumala, hänhän on hupakko!
— Hupakko, hupakko! Olkaa niin hyvä ja selittäkää. Eikö se ole ruma sana?
— Ah, en tunne häntä lainkaan, mutta hän teki minuun sellaisen vaikutuksen kuin hän olisi ollut erikoisen tyypillinen länsimaisen kasvatusmenetelmän tuote.
— Mutta hupakko, herra Fielding. Mitä se merkitsee?
— Hän jankuttaa jankuttamistaan ikäänkuin lukisi jotakin kirjaa, koettaa kaikin mokomin ymmärtää Indiaa ja elämää yleensä, tehden silloin tällöin merkinnän reunaan.
— Minusta hän oli hauska ja vakava.
— Ehkä hän voi olla sellainenkin, Fielding sanoi häveten arvosteluaan. — Jokainen vihjauskin, että hänen pitäisi mennä naimisiin, aiheuttaa nuoressa miehessä kiihtymystä ja liioittelun halua. — Mutta minä en voi mennä naimisiin hänen kanssaan, vaikka tahtoisinkin, koska hän on äskettäin mennyt kihloihin pormestarin kanssa.
— Niinkö? Kuinka iloinen olenkaan! Aziz huudahti huojentuneena, koska tämä tapahtuma vapautti hänet Marabar-retkestä. Tuskinpa hän voi kutsua sinne oikeita angloindialaisia.
— Se on vanhan äidin ansiota. Hän pelkäsi, että rakas poika valitsisi itse, minkävuoksi hän toi tänne mukanaan sopivan tytön ja pani nuoret seurustelemaan toistensa kanssa, kunnes se tapahtui.