Hänessä leimahti vimmainen kiukku, kun hän äkkiä oivalsi, miten asia oikeastaan oli.
Siinä siis syy, minkä tähden hänen isänsä kasvot olivat näyttäneet niin omituisen tutuilta! Niiden kaikki piirteet olivat samanlaiset. Vain se, ettei isän otsassa ollut isoa, rumentavaa naarmua, joka oli muuttanut nuoremman miehen näköä, oli estänyt hänet huomaamasta sitä, mikä hänestä nyt oli niin silmäänpistävää. Hänen veljensä! Hyvä Jumala, millainen sekasotku ja mikä häpeä!
Saattoiko äiti, joka niin innokkaasti syöksyi tulijaa vastaan, lainkaan aavistaa, millaista oli sen pojan elämä, jota hän tervehti, osoittaen riemuansa niin kiihkeästi? Jos hän olisi tiennyt siitä, mitä hän, Caryll, oli nähnyt Tuggurtissa, niin eikö hän pikemminkin olisi väistänyt vastatullutta, tuntien samanlaista inhoa ja vastenmielisyyttä kuin Caryll nyt nähdessänsä hänet voimakkaassa syleilyssä, josta hän olisi tahtonut kiskaista äidin pois ikäänkuin se olisi ollut halventava ja häpäisevä.
Oman raivoisan harminsa sokaisemana hän ei huomannut, kuinka Dianan puoleen taivutetut kovat, nuorekkaat kasvot pehmenivät, eikä kuullut hellästi kuiskattuja sanoja: »Pikku äiti, pikku äiti», jotka äidille korvasivat monta viikkoa kestäneen levottomuuden ja jännityksen.
Ja kun pitkä syleily vihdoinkin päättyi, tunsi hän vieläkin syvempää vihaa ja halveksumista tarkkaillessaan, kun nuorempi Ahmed ben Hassan rehentelevin askelin ja ryhti miltei uhmaavana verkkaisesti meni huoneen poikki isänsä luokse.
Hänellä oli ennakolta halu tuomita, ja hän arvosteli yksinomaan ulkonäön perusteella. Hänen oli mahdoton tietää, millaista sisäistä vapistusta ja arkailua tuo teennäinen rehentely salasi.
Sheikki ei ollut liikahtanut eikä virkkanut mitään nuoremman poikansa äkillisen ja jossakin määrin draamallisen saapumisen jälkeen. Hän oli paikaltansa saattanut nähdä, mitä toiset eivät olleet huomanneet, ennenkuin syvä-ääninen arabialainen tervehdys oli kiinnittänyt heidän huomionsa tulijaan, josta hän ei ollut tietääksensäkään. Hän ei ollut lausunut sanaakaan eikä tehnyt minkäänlaista merkkiä, ja hänen mielensä oli näennäisesti kokonaan syventynyt hänen polttamaansa savukkeeseen. Ja mustat kulmakarvat painuneina syviin ryppyihin hän nyt odotti Pojun lähestymistä yhtä äänettömänä. Eikä hän puhunut, ennenkuin hänen poikansa, joka oli nopeasti kumartunut koskettamaan huulillansa isänsä olkapäätä, jälleen seisoi suorana hänen edessänsä, katsoen häneen värähtämättömin silmin, joissa oli omituinen uhman ja vetoomuksen sekainen ilme. Ja sitten hiljaa ja nopeasti lausuttuja muutamia arabialaisia sanoja eivät erottaneet muut korvat kuin ne, joille ne olivat tarkoitetut.
Poju ei vastannut mitään, kun sheikki herkesi puhumasta, mutta hänen kätensä kohosi koneellisesti otsalle tervehdykseksi, joka oli yhtä nöyrän kunnioittava kuin heimon minkä jäsenen hyvänsä, ja sitten hän vasta kovin väkinäisesti hymyillen kääntyi tervehtimään Saint Hubertia, jonka riemullinen tervehdys olisi tullut pitemmäksi, jollei Diana olisi sekaantunut väliin ja nauraen pannut vastalausetta.
»Älä anasta häntä kokonaan itsellesi, Raoul! Luovuta hänet Caryllille minuutiksi! Tahtoisin nähdä poikieni pudistavan toistensa kättä.» Mutta hänen onnekkaista kasvoistansa huolimatta paljasti hänen äänensä värinä mielenliikutuksen, jota hän koetti salata, ja kyyneleet olivat pulpahtamaisillaan esille hänen katsellessansa kohtausta, jota hän oli niin kauan toivonut ja odottanut.
Ja Caryllia kuohutti yhtä voimakas mielenliikutus kuin äitiäkin, mutta erilaisesta syystä, kun hän nousi seisomaan ja sopersi jotakin vastaukseksi keveästi tervehtivälle nuoremmalle veljellensä, jonka tummissa, häneen tuijottavissa silmissä oli uhkaava varoitus omituisena vastakohtana kohteliaille tervetuliaissanoille.