Kuinka usein hän olikaan muutamien viime viikkojen aikana kuullut sen — valittavaa, hyräilyä muistuttavaa tuutilaulua laulavan suloisen, hiljaisen tytönäänen! Se repi hänen sydämensä kieliä ja sai hänet joskus melkein unohtamaan petoksen, joka oli muuttanut rakkauden vihaksi. Ensi kerran oli tyttö laulanut sitä sinä aamuna lähellä Dshinnin luolia ja sen jälkeen useita kertoja aavistamatta Ahmedin kuuntelevan.
Mutta tänä iltana hänen ei tarvinnut kuunnella loppuun saakka häntä vaivaavaa säveltä, joka herätti niin paljon tuskallisia muistoja.
Päästäen tukahdutetun äännähdyksen, joka saattoi olla joko ähkäisy tai kirous, sheikki vetäisi puolittain avoimen oviliuskan syrjään ja meni telttaan.
Upotuksilla koristetun jakkaran vieressä, jolle oli sijoitettu kahvikalusto ja savukkeita, kyyrötti laulaja puolittain istuallaan, puolittain pitkänään pieluskasalla, tumma, pieni pää taivutettuna polvilla olevan arabialaisen gitarrin puoleen ja hennon vartalon huojuessa laulun tahdissa.
Hän oli syventynyt ajatuksiinsa, mutta kuunteli kuitenkin; hänen herkkä korvansa erotti paksun burnusin kahinan ja hän nosti innokkaasti päätänsä. Mutta iloinen tervehdyshuudahdus särähti ja särkyi, kun hän ponnahti pystyyn ja tarttui hennoilla käsillään rintaansa, levällään olevien silmien, jotka olivat pelokkaat kuin säikähtyneen metsävuohen, suuntautuessa ihmettelevän ja kummeksivan näköisinä milloin toisiin, milloin toisiin jyrkkä-ilmeisiin kasvoihin, mutta joiden ilmeet olivat niin omituisen samannäköiset.
Hetkisen hän seisoi paikallansa. Sitten hän päästi toisen tukahdutetun huudahduksen, vetäisi irtautuneen hunnun kasvoillensa, pyörähti ympäri, tehden nopean, joustavan liikkeen, ja juoksi turvaan sisähuoneeseen.
»Kuka on tuo tyttö?» Ensi kerran eläissänsä sheikki puhui aavikolla kasvaneelle pojallensa englanninkieltä, ja nähdessään hänen kylmät, vimmastuneet kasvonsa astahti Poju askeleen taaksepäin ja kalpeni.
Hetkisen emmittyänsä hän vastasi lyhyesti: »Hän on — ryöstämäni nainen.» Samalla hän keikautti päätänsä taaksepäin, tehden äkillisen uhkaavan liikkeen.
Sheikin silmät välähtivät vaarallisesti. »Sinun — ryöstämäsi», kertasi hän purevasti. »Saatatko puhua siitä noin keveästi?» Ja ikäänkuin sulku olisi murtunut pääsi sitten hänelle luonteenomainen intohimoinen purkaus valloilleen ja viimeksi kuluneen tunnin aikana hänen mieleensä kasaantunut kiukku kuohahti yli äyräitten ja purkautui sanatulvaan, joka polttavana ja säälimättömänä suomi huulet vaaleina kuuntelevan pojan sielua.
Vavahtaen jokaisen ankaran piston osuessa seisoi Poju jörön äänettömänä peloittavan myrskyn kiiriessä.