Vaiston tapaisesti, tunsi herra Markus itsensä kehoitetuksi, tuon pitkän solakkaan olennon edessä ottamaan hatun pois, niin kuin hänellä olikin aikomus tehdä "naiselle valkoisessa hameessa", joksi hän hänet ensin luuli, mutta hänen vihansa tyttöä kohtaan oli kylliksi suuri estääkseen senlaista epämukaisuutta — tuota itsetuntoista tyttöä ei hän millään lailla tahtonut saattaa uskomaan että hänen lainattu ylhäisyytensä kävisi täydestä. Hän koski sentähden vaan sivumennen hattuunsa ja kysyi kylmällä välinpitämättömällä äänellä, amtmannia. Jolloin Herra Markus katsoi tyttöä hänen ruskeisiin silmiinsä, joilla hän nähtävästi pelon alaisesti yhä katseli vierasta — luultavasti ajatellen, että se tärkeä hetki oli tullut, jolloin maatalon laittomat omistajat lähetettäisiin mailmaan "kerjuulle".
Hiljaan ja nöyrästi niinkuin talon palkolliselle sopikin, vastasi hän, amtmannin olevan kotona ja että hän katsoisi itselleen kunniaksi saada vastaan ottaa uutta isäntää.
"Ja neiti Agnes Franz?" kysäsi Markus.
Tyttö nytkähti äkkiä, niinkuin hän jo tällä yksinkertaisella kysymyksellä olisi loukannut hänen nuorta emäntäänsä. Teeskenneltyä nöyryyttään ei hän enään muistanut ja alaspäin luoduin silmin, mutta hyvin vakavalla ja milt'ei tylyllä äänellä hän vastasi: "Häntä ette tule näkemään".
"Kuinka niin — onko neiti pois matkustanut?"
Heikko hymy nousi tytön huulille. "Hänen matkansa ovat loppuneet, niinkun linnun lento häkissä".
"Vai niin — siinäpä teillä taas on sitä salaista puhetapaa, jolla teillä on tapana peittää nuoren neitinne työt ja toimet!" Tämä "te" tuli hänen suustaan, hän ei tiennyt mistä syystä. "Sitä paitsi ette nyt enään pääse pitkälle, sillä hetken perästä tahdon itse tositeossa, omin silmin katsoa, mitä tuon salaisen Sais'in kuvan takana piilee —".
"Sepä ei kumminkaan tapahdu".
"Eikö? — Ja sen te tiedätte niin varmaan vakuuttaa, aivan kuin te olisitte yksi ajatus ja yksi sielu neitinne kanssa?"
"Aivan niin".