Markus nauroi pilkallisella ja loukkaavalla tavalla. "No olkoon niin — kamarineitsyeillä on usein tapana olla emäntänsä uskottuina, miksi ei myös kuvernantti tunnustuksille?" — "Asia on toinen, jos te olette hyvillänne siitä, että tuttavuutenne tulee yleisesti tunnetuksi?"
Tyttö kumartui ottaakseen muutaman tilli-varren maasta, jotka olivat sattuneet putoamaan kimpusta hänen kädessään, mutta sitte oikasi hän itsensä ja seisoi kuni "sytytetty kynttilä" herran edessä, samassa hänen kauniit silmänsä loistivat vihaisella tulella häntä kohtaan.
"Eikö se ole aina ja kaikkialla tietty asia että kamarineidillä on tieto, ketä varten ei tahdota olla kotona? Ja hän —". Tulinen puna poskillaan seisahtui hän äkkiä puheessaan ja puri hämmästyneenä huuliaan, aivan kuin olisi tahtonut pidättää terävää vastausta, jonka oli antamassa. — Ah, hän muisti samalla hetkellä, että mies, jolle ei tahdota olla kotona on juuri tämän talon omistaja, joka mieliään myöden voipi riistää hänen pöyhkeältä, köyhältä neidiltään suojan ja asumuksen.
Herra Markus iloitsi tytön hämmästyksestä, eikä auttanut häntä sanallakaan hänen tuskallisissa tunteissaan, jotka nähtävästi häntä ahdistivat. Tällä hetkellä näkyi tämä solakka tyttö, joka äkisti nöyränä lannistui, kaikelta muulta, vaan ei itsekkäältä ja ylpeältä, hän muistutti paljo enemmän peljästynyttä metsäkaurista, — mutta kaikissa tapauksissa — häntä täytyi rangaista.
"Ja hän", sanoi tyttö tuskallisen hengähdyksen jälkeen ja milt'ei rukoilevalla äänellä, "ja hän siis tahtoisi, että yksinäisyys, jossa hän elää, tulisi häirityksi, jonkun vieraan käynnillä".
"Sitä en usko", vastasi toinen ujostelematta. "Koti-opettajilla, joilla ei ole suurempaa iloa, kun, että saada elää hienoimmissa seuroissa, ovat kaikkein vähemmin tuomitut elämään ihmiskaihoavaa luostarielämää".
Tyttö rohkaisi taasen itseään ja katkera hymy huulillaan vastasi: "Kenties ei hän olekkaan niin huono kuin muut 'sinisukat' ja nautintohimoiset, josta teidän on kiittäminen perusteellisista tiedoistanne kotiopettajista. Sitäpaitsi muistan teidän eilen sanoneen, menevänne hänen tieltänsä pois, jos hänet tapaisitte".
"Tietääkö hän minun niin sanoneen?"
"Sanasta sanaan".
"Teidän kauttanne — tietysti juorupuheet ovatkin kamarineitien mielityötä. Kaikissa tapauksissa olen sanaini mukaan niin sanonut ja toistan vieläkin, että en kaipaa tulla mihinkään yhteyteen siinä luokassa olevan naisen kanssa, joka nyt on minulle täydellisesti vastamielinen, sen sanon kerran vieläkin teille halusta… Yhtähyvin täytyy minun erityisten syiden vuoksi, kaikesta tästä huolimatta, saada puoli tuntia puhutella neiti Agnes Franz'ia, mutta samahan tuo, voipihan asian kirjeellisestikin toimittaa — minä kirjoitan hänelle".