Herra Markus poistui muutamia askelia tytöstä ja hänen silmänsä loistivat vihasta ja kiukusta.
"Niin menkää siis tiehenne! Minä en enää tuhlaa sanoja teille", huudahti hän. "Mutta kuulkaa vielä tämä ainoastaan" — hän nojautui tässä taasen eteenpäin ja sanoi hampaitansa purren: "Tietäkää siis, että minä sydämeni pohjasta halveksin teitä".
Liikutettuna ojentihe tyttö äkkiä. Silmänräpäyksen kohtasivat näiden kahden ihmisen vihaiset katseet toisiansa, mutta jospa hän naisellisen heikkouden todistuksena piti niitä kyyneleitä, jotka tytön silmänripsissä välkkyivät, erhettyi hän. Ylpeällä liikkeellä käänsi tyttö äkkiä hänelle selkänsä ja nosti astian kaivon laudalta.
"Eikö teillä ole mitään tähän vastaamista?" huudahti hän vihaa täynnä.
"Ei mitään! Mitäpä se merkitsee, jos halveksutte amtmannin piikaraukkaa tai ette. Hän tahtoi jäädä tänne ainoastaan parin henkilön vuoksi — hänelle on kiusaukseksi se, että muut huomaavat häntä".
Näin sanoen poistui tyttö kaivolta suoraa tietä metsänvartijan huoneesen.
"Tervehtikää hupaisia ystäviänne minulta!" huudahti hän pistävällä äänellä tytön jälkeen. Vieno kesätuuli näytti puhaltaneen nämät hänen sanansa pois, ennenkuin ennättivät tytön korviin. Ei vähinkään liike tytössä ilmaissut hänen kuulleen nämät sanat. Vakavin askelin kulki hän eteenpäin ja seuraavana hetkenä varjosti rakennus häntä.
11.
Vielä samana iltana laittoi herra Markus itsensä valmiiksi matkalle… Ei hän täällä kauvemmin kestänyt! Ja mikäpä häntä pakoittikaan naulaamaan itseänsä kidutusrahille täällä Thüringissä? Koko maailma oli hänelle avoinna ja vasta kun hän olisi tuolla ulkona, kun tuo vilpas, iloinen elämä häntä taasen löyhyttelisi, ja puhaltaisi rikki tämän paksun, tukahuttavan pilvipeitteen, joka nyt ympäröi hänen muuten niin selvää päätänsä, ja joka väkivallalla kiinnitti kaikki hänen ajatuksensa yhteen ainoaan vihattuun ja halveksittuun pisteesen, silloin hän varmaankin nauraisi ja vähän häpeisi näitä Othellon tunteita, jotka yhä taasen ja taasen ajoivat, ei vaan pakoittivat häntä hiipimään tuon metsänvartijan luolan ympäri, kuten haukan kyyhkyislakan ympärillä — todellakin kaunis kyyhkyislakka! Kapakka metsässä oli se, täynnä maljaa kallistelevia, suuri-äänisiä vieraita… Niin, tosin lenteli siellä kyyhkynen edestakaisin — kaunis ja valkoinen, viehättävin ja viattomin silmin — mutta eipä hänkään suurin huolinut, josko hänen kaunista höyhenpukuansa sokasi tämä ummehtunut, likainen ilma, kunhan vaan hänen työnsä ja toimensa pysyivät hyvin piilossa salaisuuden verhon takana! Valhe ja viekkaus väjyivät täälläkin, tässä erityisessä, hiljaisessa maailman loukossa — ja miksi ei niin olisi? Belladonna ja moni muu myrkyllinen kasvi myöskin sekottuihe muiden ruohojen ja kasvien joukkoon, kauniiden hedelmäin ja kukkien joukkoon raittiissa, komeassa metsässä ja kyykäärmeitä suhisi majesteetillisten, suurien puiden kiemurtelevissa juurissa…
Hän järjesti kirjoituksia konttooriinsa, sekä lähetti samalla ilmoituksen ettei hänen huvimatkansa käsittäisi ainoasti Nürnbergiä ja Müncheniä, vaan aikoi hän paljon, paljon kauvemmaksi pois — vielä kerran Roomaan ja Neapeliin — eikä hän siis niin pian taasen olisi kodon paikkeilla. Ja tätä kirjoittaessaan ajatteli hän, äkäisesti nauraen itsekseen, että hän katsellessaan juhlallista marmoriloistoa ja kaikkea kauneutta. Rooman museoissa ja palatseissa, sekä pinjojen alla Neapelin rannoilla tuskin halveksivalla ajatuksellakaan muistaisi tyttöä karkeassa työpuvussa eikä myöskään huonoa ilmaa, ahtaassa, viheriässä, yksinäisessä laaksossa Thüringerwaldissa, niin ei hän enää silloin käsittäisikään tuota hulluutta, joka nyt häntä vangitsi…