"Niin, hän syö huomenna meidän kanssamme — onko sinulla mitään sitä vastaan?"
"Eipä juuri — vaan odottamatonta se oli", vastasi Charlotte viipyen.
Herra Claudius kohotti hiukan olkapäitänsä, otti kohteliaasti tervehtien hatun päästänsä ja astui rappuja ylös; hän ei mennyt kirjastoon, minä kuulin hänen ylempänä avaaman toisen oven.
"Onko maailma äkkiä mennyt ylösalaisin?" huudahti Charlotte, joka, kädet alas-vaipuneina, oli seisonut liikahtamatta, kunnes ylösastujan askeleet lakkasivat kuulumasta ja ovi sulkeutui hänen takanansa.
"No, Jumala varjelkoon, tästä syntyy hauska juttu!… Minä voin panna veikkaa, että Eckhof — suolaa liememme huomenna."
"Kaikkia vielä, mitä vanhalla kirjanpitäjällä olisi keittiössä tekemisiä!" huudahti Ilse suuttuneena. Väsymätön aamu- ja iltaveisaaja oli kokonaan joutunut hänen epäsuosioonsa.
"Ilse kulta!" nauroi Charlotte, "minä tahdon sanoa teille jotakin… Kauppahuone Claudiuksen toimitustaivaassa paistaa toinenkin aurinko, nimittäin herra Eckhof. Erkki setä tekee kyllä oman tahtonsa mukaan; mutta hän noudattaa herra kirjanpitäjän neuvoja ja tahtoa niin paljon, että se vaatimaton auringonsappi oikeastaan on hallitseva isäntä… Ja Helldorf on herra Eckhofin verivihollinen, syystäkö vai ilman, sitä minä en tiedä, enkä minä siitä huolikaan, sillä minä en tunne — tuota Helldorfia en vähintäkään! Minä tiedän vaan, ett'ei Helldorf tähän asti ole astunut jalallansa herra Claudiuksen saleihin siitä yksinkertaisesta syystä, ett'ei herra Eckhof sitä ole sallinut… Ja huomenna pitää hänen äkkiarvaamatta tulla päivällispitoihin, jotka herra Claudius pitää kahden amerikalaisen kauppamiehen kunniaksi — Eckhof syttyy raivoon ja kaikella herännäiskirjojen kaunopuheisuudella, jotka hän täydelleen taitaa, kutsuu alas taivaan tuomiota ja vihaa — sillä tämä on Helldorfille semmoinen kunnia, jonka setä muuten osoittaa vaan arvokkaille kaljupäille ja maailman mainioille kauppahuoneiden päämiehille… Niin, minä sanon, että maailma on nurin narin, eikä minua vähintäkään kummastuttaisi, jos kiviherrat tuossa" — hän osoitti keskellä lammikkoa olevia kivikuvia — "nousisivat, kumartuisivat kohteliaasti ja vakuuttaisivat meidän olevan kauniita tyttöjä."
Minä nauroin ja Ilsekin hymyili.
"Mitä herra Claudius tekee ylikerrassa?" kysyin minä, sillä minua suututti että "kauppias", joksi isäni häntä nimitti, astui tieteen alalle.
"Hän katselee luultavasti tähtiä kaukoputkella… Ettekö ole huomanneet Karolinenlustin kahta pientä tornia? Toinen on muinaisteos-kokoelmia valaiseva kupulaki ja toisen on setä tehnyt itselleen tähtitorniksi… Eikö totia, näyttääpä siltä, kuin miellyttäisivät häntä korkeammatkin asiat. Älkää kuitenkaan Jumalan tähden uskoko sitä! Kaikkialla on hänen työskentelynsä samankaltainen, hän laskee tornissa samoin taivaan hopearahoja, kuin toimitushuoneessansa suurella pöydällä heliseviä taaleriaan."