Se ei ensinkään mieltäni huojentanut. Olinhan usein lukenut uponneista ihmisistä — viattomista ihmisistä, jotka eivät olleet mitään rikoksellista tehneet — ja vaivasihan murha Claudiuksen omaatuntoa! Oliko murhaajakin Jumalan kädessä? Tuskani pakotti minun välttämättömästi ilmasemaan ajatukseni.
"Onhan hän syypää ihmisen kuolemaan", kuiskasin vaivaloisesti ylöskatsomatta.
Neiti Fliedner säikähti ja ensi kertaa näin hänen lempeät silmänsä säihkyvän syvimmästä vihasta.
"Kauheata! kuka on sitä jo teille kertonut? Ja vieläpä noin säälimättömällä tavalla?" huudahti hän liikutettuna. Hän nousi seisomaan ja astui hetkeksi ikkunan luo; sitte istahti hän viereeni ja otti molemmat käteni omiinsa.
"Tiedättekö enemmän siitä asiasta?" kysyi hän levollisempana.
Minä pudistin päätäni.
"Vai niin, no sitte lienee teidän elämän ja maailman menoista tietämätön mielenne kuvaillut jotakin hirveätä — minä voin elävästi uskoa sen — Erkki parka! Se on todellakin hänen elämänsä synkin tapaus; mutta, lapseni, hän oli silloin nuori, tuskin yhtäkolmatta vuotta vanha ja sen lisäksi innokas, tuntehikas mies. Hän lempi naista, joka oli hänelle niin rakas, niin rakas — no, siitä ei minun tarvitse sen enempää kertoa. Hänellä oli vielä ystävä, joka oli hänen uskottunsa, ja jonka hän monta kertaa oli pelastanut häviöstä suurilla uhrauksilla. Eräänä päivänä huomasi hän, mitään edeltäkäsin aavistamatta, naisen ja ystävän häntä pettävän, molempien olevan kavalia ja uskottomia. Kiivas kohtaus tapahtui heidän välillänsä ja sanoja lausuttiin, jotka miesten kauhean tavan mukaan ainoastaan voi verellä sovittaa. He taistelivat kaksintaistelun katalan rouvan tähden; ystävä —"
"Nuori Eckhof!" keskeytin minä nopeasti.
"Niin kirjanpitäjän poika — hän sai luodin olkapäähänsä ja herra Claudius sangen pahan haavan päähänsä, hänen silmiensä heikkous sai siitä alkunsa. Eckhofin haava ei itsestään ollut vaarallinen, mutta hänen jo ennakolta turmeltunut ja heikonnut ruumiinsa ei sitä kestänyt. Moniviikkoisen sairauden perästä kuoli hän, vaikka mainioimmat lääkärit häntä hoitelivat."
"Ja rouva, entäs rouva?" keskeytin häntä taasen.