"Hän pakeni salaisesti kotoa ja rupesi näyttelijättäreksi…"
"Oliko se niin pahaa?"
"Oli pakeneminen tietysti, se pitäisi sinun itsesi tietämän. Vaan mitä näyttelijöihin tulee, niin en tunne niistä ainoatakaan, enkä siis voi sanoa, ovatko he hyviä vai pahoja. Oletko nyt tyytyväinen?"
"Ilse, älä suutu, mutta minun täytyy kuitenkin sanoa sinulle, Kristiina on äärettömän onneton, hän on kadottanut äänensä", lausuin minä epäileväisesti.
"Vai niin, oletko löytänyt ja lukenut hänen kirjeensä, Lenore?" kysyi hän minulta niin jääkylmästi kuin suinkin.
Minä nyykäytin ääneti päätäni.
"Etkö häpeä?" torui hän. "Minua sinä nuhtelet, että minä vaikeissa hetkissä teen velvollisuuteni, ja heti kohta sen jälkeen kurkistelet sinä vieraisin kirjeisin, jotka eivät ollenkaan koske sinuun. Se on yhtä pahaa kuin varkauskin, tiedätkö sen?… Älä usko sanaakaan niistä liiallisista laverruksista, ja tyydy siihen."
"En, sitä en tee! Minun on häntä sääli. Etkö todellakaan aio lähettää hänelle rahaa?"
"En äyriäkään!… Hän otti muassaan ennakolta enemmän kuin perintönsä sinä yönä, jolloin hän pakeni kotoa… Sekin on vaivannut tuota pääraukkaa, joka on tuolla sisällä."
"Mummo on antanut anteeksi, Ilse!"