"Lähdemme!" toistin minä ja ääneni tukehtui. "Lähdetkö sinä pois
Heintzin kanssa?… Jätättekö minut ypö-yksin tänne Dierkhofiin?"
"Kas, silloinpa vasta Dierkhof raukka tulisi hyvin hoidetuksi!" sanoi hän, ja ensi kerran mummon kuoltua näin heikon hymyn hänen huulillansa. "Hupsu tyttö, sinun pitää lähtemään!"
Minä nousin seisomaan ja lykkäsin tuolini niin äkkiä taaksepäin, että se kolisten kaatui.
"Minäkö? — mihin sitten?" kysyin minä.
"Kaupunkiin," kuului vakava vastaus.
Koko päiväpaisteinen aro ja vanhat, mahtavat, kumisevat tammet katosivat äkkiä silmistäni — hirveä synkkä pihanpuolinen huone otti minut vastaan ja minä luulin näkeväni kostean puutarhan neljän viheriän, homeisen seinän välissä.
"Ja mitä minulla on kaupungissa tekemistä?" kysyin häneltä.
"Oppiminen."
"Mutta minä en lähde, Ilse, ole varma siitä!" selitin päättäväisesti, vaikka taistellen kyyneleitteni kanssa. "Tee kanssani mitä tahdot — mutta saat nähdä, että minä tartun kiinni portinpieliin… Hennotko ajaa pois minut?" Minä pudistin epätoivoisesti hihasta Heintziä, joka seisoi siinä avosuin.
"Etkö kuule — minut lähetetään pois!… Voitkos sallia sitä, Heintz?"