"Minä annan teille rahat", lupasi herra Claudius.
Ilse oikein kirkasi kuullessansa sen.
"Olkaa huoletta. Kyllä minä toimitan, ett'ei neiti von Sassen siitä joudu vahinkoon — minä siitä vastaan!" Hän otti neljä seteliä kirjoituspöydällä olevasta lippaasta ja antoi ne minulle. Sitten kirjoitti hän nopeasti muutamia sanoja paperille. "Olkaa hyvä ja pistäkää nimenne tämän kuitin alle", lausui hän antaen minulle kynänsä.
"Se täytyy Ilsen tehdä — minä kirjoitan liian huonosti", vastasin minä rohkeasti.
Salainen hymy näkyi Claudiuksen huulissa.
"Se ei olisi säännöllisesti tehty. Jos minä annan rahat teille, ei Ilse rouvan allekirjoitus kelpaa… Taidattehan toki kirjoittaa nimenne?"
"Taidan kyllä, mutta saatte nähdä siinä oikeata harakantallustusta."
Minä kiipesin topatulle kirjoitustuolille, jonka hän asetti minulle pöydän eteen ja katselin tyytyväisenä neiti Fliedneriä ja Charlottea, jotka molemmat nauroivat. Miten hullunkuriselta lieneekään pieni tyttö, suuri raatimiehen kaulus kaulassa ja kesyttömät kähärät häilyvinä, näyttänyt suurella, kunnioitettavalla kirjoitustuolilla ja paksun, vakavan kirjan edessä, jonka yli hänen pieni nenänsä tuskin ulottui!… Minä nauroin heidän kanssansa, ah, oikein sydämeni pohjasta! Minä olin niin sanomattoman onnellinen, että olin voittanut rahasumman tädilleni.
Herra Claudius nojasi kätensä kirjoituspöytää vastaan, niin että hän oli ihan erillään toisista. Minä tartuin kynään ja rupesin maalaamaan L:llää. "Mutta ei se noin käy", lausuin minä huomatessani hänen katselevan minua. "Käsiäni ette saa tarkastella."
"Vai niin, onko se kielletty? Saanko luvan kysyä, mistä syystä?"