Katariina, joka oli kaatanut koko hajuvesipullonsa pyörtyneen naisen päälle, virkkoi hiljaa Baltasarille:
"Mutta hyvä herra Baltasar, mitä tuhoja te oikein teettekään tuolla rumalla, kimeällä naukumisellanne!"
Baltasar ei ollenkaan tiennyt mitä piti ajatella. Kasvot hehkuvan punaisina suuttumuksesta ja häpeästä hän ei saanut sanaakaan suustaan eikä voinut selittää, ettei naukuja ollut hän, vaan pikku herra Sinnober.
Professori Mooses Turnus näki nuorukaisen pahan hämmingin. Hän lähestyi häntä ystävällisesti ja sanoi:
"No, no, rakas herra Baltasar, olkaa toki rauhallinen, Minä huomasin kaiken hyvin. Te jäljittelitte ihanasti rääkättyä, vihaista kissaa, kun kumarruitte maahan ja hyppelitte nelinkontin. Pidän muuten hyvin paljon tuollaisista luonnonhistoriallisista leikeistä, mutta täällä kirjallisessa tee-illassa —"
"Mutta", puhkesi Baltasar puhumaan, "mutta oivallinen herra professori, en se minä ollut —"
"No hyvä, no hyvä", keskeytti professori hänen puheensa.
Katariina tuli heidän luokseen.
"Lohdutahan toki", sanoi professori hänelle, "tuota kelpo Baltasaria, joka on peräti hämillään tapahtuman vuoksi!"
Hyväluontoista Katariinaa säälitti syvästi Baltasar parka, joka seisoi hänen edessään kovasti hämillään, katse alasluotuna. Hän ojensi kätensä nuorukaiselle ja kuiskasi suloisesti hymyillen: