"Ai-ai", hymyili Prosper Alpanus, "se on pahaa kahvia! Ehkä te, parahin neiti, haluaisitte itse kaataa kahvin kuppeihin."
"Mielihyvällä", vastasi neito ja tarttui kannuun. Mutta vaikkei kannusta valunut pisaraakaan, täyttyi kuppi yhä enemmän ja kahvi virtasi pöydän yli luostarinjohtajattaren puvulle.
Hän asetti nopeasti kannun pois, ja heti oli kahvi kadonnut jäljettömiin. Molemmat, Prosper Alpanus ja Ruusunihana, katselivat nyt toisiaan hetkisen äänettöminä omituisella katseella.
"Te puuhailitte, hyvä herra tohtori", alkoi neito puhua, "jonkun hyvin viehättävän kirjan ääressä minun sisälle tullessani".
"Todellakin", vastasi tohtori, "tämä kirja sisältää peräti merkillisiä asioita."
Näin sanoen hän aikoi avata kultakantisen pikku kirjan, joka oli hänen edessään pöydällä. Mutta se oli aivan turhaa vaivaa, sillä kirja sulkeutui joka kerta kovasti paukahtaen.
"Kas tuota", sanoi Prosper Alpanus, "koettakaapa te avata tämä itsepäinen kappale, arvoisa neiti!"
Hän ojensi neidolle kirjan, joka aukeni itsestään, heti kun tämä kosketti sitä. Kaikki lehdet irtaantuivat ja venyivät jättiläislehdiksi, jotka kahisivat ympäri huonetta.
Pelästyneenä neito vetäytyi taaksepäin. Silloin tohtori paiskasi kirjan lujasti kiinni, ja kaikki lehdet katosivat.
"Mutta parahin, armollinen neiti", sanoi nyt Prosper Alpanus lempeästi hymyillen ja nousten istuimeltaan, "miksi tuhlaamme aikaa tuollaisiin mitättömiin pöytätemppuihin. Sillä se, mitä tähän asti olemme tehneet, ei ole muuta kuin tavallisia pöytätemppuja. Siirtykäämme mieluummin korkeampiin asioihin."