Ilmoitettiin, että luostarinjohtajatar Ruusunihana halusi puhutella herra tohtoria.
"Erittäin tervetullut", sanoi Prosper Alpanus, ja neito tuli sisälle.
Hän oli mustassa, pitkässä puvussa ja harsoon verhottu kuten rouvat. Prosper Alpanus otti omituisen aavistuksen valtaamana ruokokeppinsä ja antoi sen pään säkenöivien säteiden langeta naiseen. Silloin tuntui, kuin tämän ympärillä olisi suhisten singonnut salamoita, ja hän seisoi siinä valkeassa, läpinäkyvässä puvussa, hartioillaan loistavat sudenkorennon siivet ja tukkaan palmikoituna valkeita ja punaisia ruusuja.
"Kas, kas", kuiskasi Prosper, pisti ruo'on aamunuttunsa alle, ja heti seisoi nainen taas paikallaan äskeisessä puvussaan.
Prosper Alpanus pyysi häntä ystävällisesti istumaan.
Neito Ruusunihana kertoi nyt jo kauan sitten aikoneensa tulla huvilaan tapaamaan herra tohtoria tutustuakseen mieheen, jota koko seutu ylisti erinomaisen lahjakkaaksi ja hyvää tekeväksi viisaaksi. Varmaankin tohtori suostuisi hänen pyyntöönsä ja ottaisi hoitoonsa lähellä sijaitsevan naisluostarin, koska sen vanhat naiset usein sairastelivat eivätkä saaneet apua.
Prosper Alpanus vastasi kohteliaasti, että hän oli jo aikoja sitten jättänyt käytännöllisen lääkärintoimen, mutta että hän kyllä silti kävisi katsomassa luostarin asukkaita, jos tarvittaisiin. Sitten hän kysyi, vaivasiko ehkä neito Ruusunihanaa itseään joku kipu.
Neito vakuutti tuntevansa vain toisinaan luuvalon nykäyksiä jäsenissään, kun oli vilustunut aamuilmassa, mutta nyt hän sanoi olevansa ihan terve. Sitten hän käänsi keskustelun johonkin yhdentekevään asiaan.
Prosper kysyi, haluaisiko neito ehkä juoda kupin kahvia, koska oli vielä varhainen aamu. Tähän vastasi Ruusunihana, etteivät luostarinaiset koskaan halveksineet sellaista.
Kahvi tuotiin, mutta niin kovasti kuin Prosper koettikin kaataa sitä, pysyivät kupit tyhjinä huolimatta siitä, että kannusta valui kahvia.