"Kaikki riippuu nyt vain siitä, että saadaan häneltä nykäistyiksi pois nuo kolme tulenkarvaista hiusta, ja silloin hän vaipuu takaisin entiseen mitättömyyteensä. Sinulle, rakas Baltasar, olen säästänyt tämän taian tyhjäksitekemisen. Sinulla on rohkeutta, voimaa ja taitavuutta. Sinä olet suorittava sen niinkuin tulee. Ota tämä pieni hiottu lasi, lähesty pikku Sinnoberia, missä vain tapaat hänet, suuntaa terävä katseesi tämän lasin kautta hänen päähänsä. Silloin nuo kolme punaista hiuskarvaa kohoavat pystyyn hänen päässään. Käy häneen lujasti käsiksi, vaikka hän kuinka pahasti naukuisi, repäise yhdellä nykäyksellä nuo kolme hiusta hänen päästään ja polta ne heti. On tärkeätä, että hiukset nykäistään yhdellä vetäisyllä ja heti poltetaan, sillä muuten ne voisivat vielä aikaansaada monenmoisia tuhoja. Kiinnitä siis aivan erikoinen huomio siihen, että tartut hiuksiin taitavasti ja lujasti ja yllätät pikku miehen juuri silloin, kun läheisyydessä on tulta tai palava kynttilä."
"Oi Prosper Alpanus", huudahti Baltasar, "kuinka huonosti olenkaan epäluottamuksellani ansainnut tämän hyvyyden, tämän jalomielisyyden! Kuinka selvästi tunnenkaan nyt syvällä sydämessäni, että tuskani on nyt lopussa, että taivaallinen onni avaa minulle kultaiset portit!"
"Minä rakastan", jatkoi Prosper Alpanus, "rakastan, hyvä Baltasar, tuollaisia nuorukaisia kuin sinä, joilla, on puhtaassa sydämessään kaiho ja rakkaus ja joiden sisimmässä vielä kaikuvat ne ihanat soinnut, jotka kuuluvat siihen kaukaiseen, jumalallisia ihmeitä täynnä olevaan maahan, joka on minun kotimaani. Ne onnelliset, jotka ovat saaneet lahjaksi tuon sisäisen soiton, ovat ainoat, joita voi nimittää runoilijoiksi, vaikka sillä nimellä haukutaan monia sellaisiakin, jotka tarttuvat ensimäiseen jyrybassoon, minkä käsiinsä saavat, rääkkäävät sen kieliä ja pitävät niiden surkeaa voivotusta ihanana soittona, joka tulvii heidän sisimmästään. Sinusta tuntuu, rakas Baltasar, toisinaan siltä, kuin ymmärtäisit solisevia lähteitä, kohisevia puroja, vieläpä kuin loimuava iltarusko puhuisi sinulle käsitettävillä sanoilla. Niin, hyvä Baltasar, niinä hetkinä ymmärrät todellakin luonnon ihmeellisiä ääniä, sillä omasta sisimmästäsi kohoaa jumalallinen sointu, jonka sytyttää luonnon syvimmän olemuksen ihmeellinen sopusointu. — Kun soitat pianoa, oi runoilija, niin huomaat, että lyömäsi äänen keralla soivat sen sukulaiskieletkin. Tämä luonnonlaki kelpaa muuksikin kuin mauttomaksi vertaukseksi. Niin, oi runoilija, sinä olet paljon parempi kuin monet luulevat, joille olet lukenut yrityksiäsi panna kynällä ja musteella paperille tuota sisäistä musiikkia. Noilla yrityksillä ei tosin ole paljon merkitystä. Mutta hyvän näytteen olet antanut historiallisesta tyylistä kirjoittaessasi järkiperäisellä leveydellä ja tarkkuudella kertomuksen satakielen rakkaudesta punaruusuun, jonka tapauksen olen nähnyt omilla silmilläni. Se on sangen näppärää työtä."
Prosper Alpanus pysähtyi. Baltasar katseli häntä hämmästyneenä, silmät suurina. Hän ei voinut ymmärtää, mitä oli sanottava siitä, että Prosper selitti historialliseksi yritykseksi hänen kerran kirjoittamansa runon, jota hän itse piti mielikuvituksen tuotteena.
"Ihmettelet ehkä minun puheitani", jatkoi Prosper Alpanus miellyttävän hymyn valaistessa hänen kasvojaan, "yleensä tuntunee moni piirre minussa sinun mielestäsi omituiselta. Mutta muista, että minä olen kaikkien järkevien ihmisten arvostelun mukaan henkilö, jonka on lupa esiintyä vain saduissa. Sinähän tiedät, rakas Baltasar, että sellaiset henkilöt voivat käyttäytyä omituisesti ja puhella tyhjää lorua, mitä mielensä tekee, etenkin jos kaiken takana kuitenkin on jotakin, mikä ei ole aivan moitittavaa. — Mutta eteenpäin! — Jos nyt haltiatar Ruusunhengetär otti niin lämpimästi suojaansa muodottoman Sinnoberin, niin olet sinä, hyvä Baltasar, nyt täydellisesti minun rakas holhokkini. Kuule siis, mitä olen päättänyt tehdä puolestasi! Taikuri Lotos kävi eilen luonani. Hän toi minulle tuhansia terveisiä, mutta myös tuhansia valituksia prinsessa Balsamiinalta, joka on herännyt unestaan ja ojentaa minuun päin kaipaavia käsivarsiaan 'Chartab Bhaden', tuon ihanan runoelman suloisissa sävelissä, joka on meidän ensimäinen rakkautemme. Myöskin vanha ystäväni, ministeri Juki, viittoo minulle ystävällisesti Pohjantähdestä. Minun on lähdettävä pois etäisimpään Intiaan. Huvilaani, jonka jätän, en toivoisi näkeväni kenenkään muun hallussa kuin sinun. Huomenna lähden Kerkkoon ja valmistutan laillisen lahjoituskirjan, jossa esiinnyn setänäsi. Kun sitten Sinnoberin taika on tehty tyhjäksi ja sinä astut professori Mooses Turnuksen eteen oivallisen huvilan ja melkoisen omaisuuden haltijana kosimaan kaunista Katariinaa, on hän täydellisellä ilolla antava sinulle kaiken. Mutta vielä enemmän! Jos muutat Katariinan kanssa minun huvilaani, on avioliittosi onni taattu. Kauniiden puiden takana kasvaa kaikkea, mitä talo tarvitsee. Ihanien hedelmien rinnalla kasvaa siellä mitä kauneimpia kaaleja ja muita oivallisia, maukkaita vihanneksia, joiden vertaisia ei ole tavattavissa laajoilla aloilla. Sinun rouvasi saa aina ensimäiseksi salaattia ja parsaa. Keittiö on niin varustettu, että kattilat eivät milloinkaan kuohu ylitse eikä mikään ruoka turmellu, vaikka sinä joskus viipyisitkin tunnin verran yli ruoka-ajan. Matot, tuolin- ja sohvanpäälliset ovat sitä laatua, että on mahdoton saada niihin tahraa, vaikka palvelijat olisivat kuinka taitamattomia. Samaten ei mikään posliini- tai lasiesine säry, vaikka palvelijat kuinka koettaisivat niitä särkeä ja heittelisivät niitä kovalle lattialle. Ja lopuksi, joka kerta kun rouvasi pesettää pyykkiä, on talon takana suurella niityllä mitä ihanin pouta, vaikka ympärillä sataisi, jyrisisi ja salamoisi. Lyhyesti sanoen, hyvä Baltasar, on pidetty huoli siitä, että voit rauhallisesti ja häiritsemättä nauttia koti-onnea suloisen Katariinasi rinnalla.
"Mutta nyt lienee minun aika palata kotiin ja ryhtyä yhdessä ystäväni Lotoksen kanssa valmistuksiin pikaista matkaani varten. Voi hyvin, rakas Baltasar!"
Näin sanoen Prosper vihelsi pari kertaa sudenkorennolle, joka heti lensi suristen paikalle. Hän pani sille suitset suuhun ja heittäytyi selkään. Mutta juuri lähdettyään leijailemaan pois hän pysähtyi äkkiä ja palasi Baltasarin luo.
"Olin unohtaa ystäväsi Heikin", sanoi hän. "Kujeellisen oikun houkuttelemana rankaisin häntä liian kovasti hänen nenäkkäisyydestään. Tähän rasiaan on kätketty se, mikä lohduttaa häntä!"
Prosper ojensi Baltasarille pienen, kirkkaaksi kiilloitetun kilpikonnankuorisen rasian. Baltasar pisti sen taskuunsa samoin kuin sen pikku lasinkin, jonka oli Prosperilta saanut Sinnoberin taian tuhoamista varten.
Sitten Prosper Alpanus mennä suhahti pois läpi pensaikon, jossa metsän äänet nyt kuuluivat entistä voimakkaammin ja suloisemmin.