"Mitä!" huudahti hän. "Aiotko perustaa vaatekaupan, Heikki?"
"Älä pilkkaa", vastasi Heikki, "älä pilkkaa, rakas ystävä. Kaikki nämä vaatteet olen valmistuttanut kuuluisimmilla räätäleillä aina toivoen, että viimeinkin pääsisin pakoon sitä onnetonta kohtaloa, jonka alaisia takkini ovat. Mutta turhaan. Niin pian kuin olen muutaman minuutin käyttänyt mitä kauneinta takkiani, joka sopii minulle kuin valettu, kutistuvat hihani olkapäihin asti ja takkini liepeet venyvät kuuden kyynärän pituisiksi. Epätoivoissani teetin itselleni tuon viitan koko maailman pituisine hihoineen. 'Jos hihat kutistuvat', ajattelin, 'ja jos liepeet venyvät, niin kaikki menee tasan'. Mutta annahan olla, muutaman minuutin kuluttua oli asian laita aivan samoin kuin muidenkin takkien. Mahtavimpien räätälien kaikki taito ja voima ei saanut mitään aikaan tuota kirottua lumousta vastaan. On päivänselvää, että minua pilkattiin ja ivattiin, missä vain näyttäydyinkin. Mutta pian tuo minusta itsestäni riippumaton uppiniskaisuus, että esiinnyin yhä uudelleen sellaisessa hitonmoisessa takissa, aiheutti aivan toisia arvosteluja. Pientä vielä oli se, että naiset moittivat minua rajattoman turhamaiseksi ja typeräksi, kun vastoin kaikkia tapoja tahdoin esiintyä käsivarret paljaina pitäen niitä luultavasti hyvin kauniina. Mutta jumaluusoppineet mainitsivat minua pian lahkolaiseksi väitellen vain siitä, oliko minut luettava hihattomistien vai lieveliaanien lahkoon. Siitä he kuitenkin olivat yksimielisiä, että näitä kumpaakin lahkoa oli pidettävä erittäin vaarallisena, koska molemmat säätivät täydellisen tahdonvapauden ja julkesivat ajatella mitä halusivat. Valtiomiehet pitivät minua häpeällisenä villitsijänä. He väittivät, että minä halusin pitkillä takinliepeilläni herättää tyytymättömyyttä kansassa ja tehdä sen uppiniskaiseksi hallitusta vastaan. Heidän mielestään minä ylimalkaan kuuluin johonkin salaiseen liittoon, jonka tunnusmerkkinä oli lyhyet hihat. Jo kauan oli muka siellä täällä ilmennyt merkkejä lyhythihaisista, joita oli pelättävä kuin jesuiittoja, vieläpä enemmänkin, koska he yrittivät tuoda maahan runoutta, joka oli vahingollista jokaiselle valtiolle, ja epäilivät ruhtinaiden erehtymättömyyttä. Sanalla sanoen, asia muuttui yhä vakavammaksi, ja vihdoin rehtori kutsutti minut kuulusteltavaksi. Aavistin etukäteen onnettomuutta, jos esiintyisin takissa. Sen vuoksi tulin vain liivisilläni. Mutta siitä mies suuttui, luullen että tahdoin pilkata häntä, ja ärtyi moittimaan minua. Hän määräsi, että minun oli viikon kuluessa tultava hänen eteensä järkevässä, säädyllisessä takissa. Päinvastaisessa tapauksessa hän karkoittaisi minut yliopistosta. Tänään on määräaika lopussa! Voi minua onnetonta! Voi kirottua Prosper Alpanusta —"
"Vaikene, vaikene, rakas Heikki ystäväni", huudahti Baltasar, "älä herjaa minun kallista, rakasta setääni, joka on lahjoittanut minulle huvilan. Ei hän sinullekaan tahdo mitään pahaa, vaikkakin hän — se minun on myönnettävä — rankaisi liian kovasti sinua siitä nenäkkyydestä, jolla kohtelit häntä. Mutta minä tuon avun! Hän lähettää sinulle tämän pikku rasian, jonka on määrä lopettaa kaikki sinun kärsimyksesi."
Näin sanoen Baltasar veti taskustaan sen pienen kilpikonnankuorisen rasian, jonka oli saanut Prosper Alpanukselta, ja ojensi sen lohduttomalle Heikille.
"Onko tuon joutavan romutavaran autettava minua? Kuinka voi pieni kilpikonnankuorinen rasia vaikuttaa minun takkieni muodostumiseen?"
"Sitä en tiedä", vastasi Baltasar, "mutta rakas setäni ei voi eikä tahdokaan pettää minua. Luotan häneen täydellisesti. Avaa siis vain rasia, Heikki hyvä! Katsokaamme mitä siinä on."
Heikki teki sen — ja rasiasta pulpahti mitä hienoimmasta kankaasta oivallisesti tehty musta takki. Ei kumpikaan, Heikki eikä Baltasar, voinut pidättää äänekästä hämmästyksen huutoa.
"Ahaa, nyt ymmärrän sinut, Prosperini kallis setäni!" huudahti
Baltasar. "Tämä takki sopii varmasti. Se poistaa kaiken lumouksen."
Heikki veti takin yllensä muitta mutkitta. Mitä Baltasar oli aavistanut, tapahtui todellakin. Tuo kaunis puku sopi Baltasarille niinkuin ei vielä mikään muu ennen sitä, eikä tarvinnut ajatellakaan hihojen kutistumista eikä liepeiden venymistä.
Aivan suunniltaan ilosta päätti Heikki nyt heti juosta rehtorin luo uudessa, sopivassa takissaan ja saattaa kaiken tasapainoon.