Baltasar kertoi nyt ystävälleen mitä tiesi Prosper Alpanuksesta ja kuinka tämä oli antanut hänelle välikappaleen, millä voitiin lopettaa tuon muodottoman kääpiön jumalaton ilkivalta. Heikki, joka oli tullut aivan toiseksi nyt, kun kaikki epäilys oli kadonnut hänestä, ylisti Prosperin suurta jalomielisyyttä ja tarjoutui avustamaan Sinnoberin paljastamisessa. Silloin Baltasar huomasi ikkunasta ystävänsä virastoharjoittelija Pulcherin, joka oli kääntymäisillään nurkan taakse hyvin alakuloisen näköisenä.
Heikki kurkoitti Baltasarin kehoituksesta päänsä ulos ikkunasta ja viittasi virastoharjoittelijaa tulemaan heti sisään.
Pulcher huudahti sisään tullessaan:
"Mikä kaunis takki sinulla on, Heikki hyvä!"
Mutta Heikki sanoi, että Baltasar kyllä kertoo hänelle kaiken, ja juoksi rehtorin luo.
Baltasarin kerrottua virastoharjoittelijalle seikkaperäisesti kaiken, mitä oli tapahtunut, sanoi tämä:
"Juuri nyt on aika iskeä kuoliaaksi tuo kammottava kummitus. Tiedä siis, että hän viettää tänään juhlallisia kihlajaisiaan Katariinan kanssa ja että turhamainen Mooses Turnus on järjestänyt isot pidot, joihin on kutsunut ruhtinaankin. Juuri tuon juhlan aikana tunkeutukaamme professorin taloon ja yllättäkäämme pikku mies. Kynttilöistä ei salissa ole puutetta, niin että nuo äkäiset hiukset saamme kyllä heti paikalla poltetuksi."
Vielä monesta muusta seikasta olivat ystävykset puhuneet ja sopineet, kun Heikki astui sisään ilosta loistaen.
"Sen takin voima, joka pulpahti esiin kilpikonnankuorisesta rasiasta, on osoittautunut erinomaiseksi", sanoi Heikki. "Astuessani rehtorin huoneeseen ukko hymyili tyytyväisenä. 'Ahaa', sanoi hän minulle, 'ahaa! Huomaan, hyvä Heikki, että olette selvinnyt omituisesta sekaannuksestanne. No niin. Tulisielut, niinkuin te, horjahtavat helposti liiallisuuksiin. En ole milloinkaan pitänyt teidän puuhaanne uskonnollisena haaveiluna — pikemminkin väärinkäsitettynä isänmaallisuutena — taipumuksena erikoisuuteen, joka nojautuu vanhan ajan sankarien esimerkkiin. Niin, oli miten oli. Tuollainen kaunis, sopiva takki! Onni valtiolle, onni maailmalle, kun ylevämieliset nuorukaiset käyttävät tuollaisia takkeja, joissa on noin sopivat hihat ja liepeet. Pysykää, Heikki, uskollisena, pysykää uskollisena sellaiselle hyveelle, sellaiselle uljuudelle! Siitä versoo todellinen sankarimieli!' Rehtori syleili minua vesissä silmin. Itse tietämättäni millä lailla satuin vetämään esille tuon pienen kilpikonnankuorisen rasian, josta takki oli ilmestynyt ja jonka olin pistänyt taskuuni. 'Saanko luvan', sanoi rehtori suipistaen peukalonsa ja etusormensa yhteen. Tietämättä, oliko nuuskaa sisällä, napautin kannen auki. Rehtori pisti sormensa rasiaan, nuuskasi, tarttui käteeni puristaen sitä lujasti kyynelten valuessa pitkin poskia ja sanoi syvästi liikutettuna: 'Jalo nuorukainen! Mikä ihana nuuskahyppysellinen! Kaikki on annettu anteeksi ja unohdettu. Syökää tänään päivällistä luonani!' — Kuten näette, ystäväni, ovat kaikki kärsimykseni lopussa. Ja jos meidän tänään onnistuu, niinkuin luonnollista on, poistaa Sinnoberin lumous, olette tekin tästä puolin onnelliset!"
* * * * *