Mutta Mooses Turnus syöksyi raivoissaan pikku miehen kimppuun, tarttui hänen pitkiin, pörröisiin hiuksiinsa ja lennätti hänet ikkunan luo huutaen:
"Alas, alas, sinä alhainen, jumalaton epäsikiö, joka olet petkuttanut minua niin häpeällisesti ja ryöstänyt minulta kaiken elämän onnen!"
Hän aikoi heittää pikku miehen alas avatusta ikkunasta, mutta eläintieteellisen kokoelman hoitaja, joka myöskin oli saapuvilla, juoksi salaman nopeudella paikalle, tarttui pikku mieheen ja riisti hänet Mooses Turnuksen käsistä.
"Seis, seis, herra professori", sanoi hän, "älkää tehkö väkivaltaa ruhtinaan omaisuudelle. Ei se ole mikään epäsikiö. Se on Mycetes Beelzebub, Simia Beelzebub, joka on karannut museosta."
"Simia Beelzebub, Simia Beelzebub!" kuului joka puolelta naurunhohotusten seasta.
Mutta tuskin oli museonhoitaja ottanut pikku miehen käsivarrelleen ja katsellut häntä oikein, kun hän huudahti kovasti:
"Mitä näenkään! Eihän tämä ole Simia Beelzebub. Tämähän on tyhmä, ruma kääpiö! Hyi, hyi!"
Ja niin hän heitti pikku miehen keskelle salia. Läsnäolijain äänekkään ivanaurun raikuessa juoksi kääpiö vikisten ja muristen ovesta ulos, portaita alas, pois kotiinsa ainoankaan palvelijansa sitä huomaamatta.
Tämän kaiken tapahtuessa salissa oli Baltasar poistunut viereiseen huoneeseen, mihin oli nähnyt vietävän pyörtynyttä Katariinaa. Hän heittäytyi tytön jalkoihin, painoi huulensa hänen käsiään vasten ja nimitteli häntä mitä suloisimmilla nimillä. Katariina heräsi lopulta syvään huokaisten ja huomatessaan Baltasarin huudahti ihastuneena:
"Oletko vihdoinkin, vihdoinkin täällä, rakas Baltasarini! Ah, olen melkein menehtynyt kaihosta ja lemmentuskasta. Yhä soivat korvissani satakielen sävelet, joiden liikuttamana punaruusu vuodattaa sydänverensä!"