Hän kertoi nyt kaiken unohtaen ympäristönsä kokonaan. Hän kertoi olleensa sotkeutunut pahaan, kamalaan uneen ja kuinka hänestä oli tuntunut siltä, kuin ruma hirviö olisi painautunut hänen rintaansa vasten vaatien hänen rakkauttaan, eikä hän ollut voinut vastustaa. Hirviö oli osannut tekeytyä Baltasarin näköiseksi. Kun hän oli oikein voimakkaasti ajatellut Baltasaria, oli hän tosin tietänyt, ettei hirviö ollut Baltasar, mutta sitten oli hänestä taas käsittämättömällä tavalla tuntunut, kuin hänen olisi juuri Baltasarin vuoksi pitänyt rakastaa tuota hirviötä.
Baltasar selitti hänelle niin paljon kuin oli mahdollista kokonaan hämmentämättä hänen jo ilmankin kiihtynyttä mieltään. Sitten seurasi tuhansia vakuutuksia, tuhansia ikuisen rakkauden ja uskollisuuden valoja, kuten aina rakastuneiden kesken. Samalla he syleilivät toisiaan ja painautuivat vastakkain mitä lämpimimmällä hellyydellä, ja heidän sydämensä olivat tulvillaan ylimmän taivaan riemua ja ihastusta.
Mooses Turnus tuli sisään käsiänsä väännellen ja valitellen. Hänen mukanaan tulivat Pulcher ja Heikki, jotka yhä, vaikkakin turhaan, koettivat lohduttaa häntä.
"Ei, ei", huudahti Mooses Turnus, "olen perin pohjin lyöty mies! En ole enää valtion luonnonasiain ylijohtaja. En saa enää harjoittaa tutkimuksia ruhtinaan kellarissa! Ruhtinaan epäsuosio — luulin pääseväni vihreätäpläisen tiikerin ritariksi, vähintäänkin viisinappiseksi — kaikki mennyttä. Mitä nyt sanoo hänen ylhäisyytensä arvoisa ministeri Sinnober kuullessaan, että olen pitänyt hänenä tyhmää epäsikiötä; Simia Beelzebub cauda prehensilia, vai mikä se lienee ollut! Oi Jumala, hänenkin vihansa on painava minua! — Alicante! Alicante!"
"Mutta, paras professori", lohduttelivat ystävät, "kunnioitettu ylijohtaja, muistakaahan toki, ettei ole olemassa mitään ministeri Sinnoberia! Ette te ole ollenkaan solvannut häntä. Tuo muodoton kääpiö on pettänyt teitä aivan samoin kuin meitä kaikkia haltiatar Ruusunhengettäreltä saamallaan taikalahjalla!"
Nyt Baltasar kertoi, miten kaikki oli tapahtunut alusta alkaen. Professori kuunteli hartaasti Baltasaria loppuun asti ja huudahti sitten:
"Olenko hereillä, näenkö unta — noitia — taikureita — haltiattaria — taikapeili — onko minun uskottava kaikkea tuota mielettömyyttä?"
"Oi rakkahin herra professori", keskeytti Heikki hänet, "jos vain olisitte jonkun aikaa käyttänyt lyhythihaista ja pitkäliepeistä takkia niinkuin minä, niin uskoisitte mielellännekin kaiken tuon!"
"Niin, niin", huudahti Mooses Turnus, "niin, kaikkihan on sillä lailla! Noiduttu epäsikiö on pettänyt minua — en enää seiso jaloillani — leijailen katolla — Prosper Alpanus noutaa minut — ratsastan perhosen selässä — kampautan itseni haltiatar Ruusunhengettärellä, luostarinjohtajatar Ruusunihanalla — minusta tulee ministeri — kuningas — keisari!"
Näin sanoen hän juoksi edestakaisin huoneessa, huusi ja hihkui, niin että kaikki pelkäsivät hänen menettäneen järkensä. Vihdoin hän vaipui lopen uupuneena nojatuoliinsa. Silloin lähestyivät häntä Katariina ja Baltasar. He puhuivat siitä, kuinka lämpimästi, yli kaiken he rakastivat toisiaan, kuinka he eivät ollenkaan voineet elää ilman toisiaan. Se oli kerrassaan kaihomielistä puhetta, itkettipä se toden teolla Mooses Turnustakin.