"Myönnyn kaikkeen, kaikkeen, mitä tahdotte", puhui hän nyyhkyttäen. "Menkää naimisiin, rakastakaa toisianne — nähkää yhdessä nälkää, sillä minulta ei liikene äyriäkään Katariinalle!"
"Mitä nälän näkemiseen tulee", sanoi Baltasar hymyillen, "toivon huomenna voivani todistaa herra professorille, ettei siitä kai milloinkaan voi tulla puhettakaan, koska setäni Prosper Alpanus on kyllin hyvin järjestänyt sen asian."
"Tee se, rakas poikani, tee se, jos voit, ja todellakin vasta huomenna", sanoi professori väsyneesti, "sillä jotten tulisi hulluksi, jottei pääni halkeaisi, on minun heti mentävä vuoteeseen!"
Sen hän tekikin heti paikalla.
YHDEKSÄS LUKU.
Uskollisen kamaripalvelijan hämminki. — Kuinka vanha Liisa aikaansai metelin ja ministeri Sinnober liukastui pakomatkallaan. — Millä ihmeellisellä tavalla ruhtinaan henkilääkäri selitti Sinnoberin äkkikuoleman. — Kuinka ruhtinas Barsanuf tuli surulliseksi, ja kuinka Sinnoberin menetys pysyi korvaamattomana.
Ministeri Sinnoberin vaunut olivat seisoneet melkein koko yön turhaan Mooses Turnuksen talon edessä. Kerta toisensa perästä vakuuteltiin ajomiehelle, että Hänen Ylhäisyytensä oli täytynyt jo aikoja sitten lähteä kutsuista, mutta ajomies piti sitä vallan mahdottomana, koska Hänen Ylhäisyytensä ei mitenkään olisi voinut juosta jalkaisin kotiinsa sateessa ja myrskyssä.
Kun vihdoin kaikki valot oli sammutettu ja ovet suljettu, täytyi ajomiehen todellakin ajaa pois tyhjine vaunuineen. Mutta ministerin talossa hän herätti heti kamaripalvelijan ja kysyi, oliko, taivaan nimessä, ministeri tullut kotiin ja millä lailla.
"Hänen Ylhäisyytensä", vastasi kamaripalvelija hiljaa ajomiehen korvaan, "Hänen Ylhäisyytensä saapui eilen myöhään iltahämärässä, se on aivan varmaa. Nyt hän makaa vuoteessaan ja nukkuu. Mutta, hyvä ajomies, miten, millä lailla! Kerron teille kaiken. Mutta suu poikki! Olen mennyttä miestä, jos Hänen Ylhäisyytensä saa tietää, että minä olin pimeässä käytävässä. Silloin menetän paikkani, sillä vaikka Hänen Ylhäisyytensä on pienikokoinen, on hänessä tavattoman paljon hurjuutta, hän menettää pian mielenmalttinsa eikä tunne itseään vihassaan. Vielä eilen hän ahdisti paljastetulla miekalla typerää hiirtä, joka oli rohjennut hiipiä Hänen Ylhäisyytensä makuuhuoneeseen. No niin! Heitän siis hämärissä viitan hartioilleni ja aion kaikessa hiljaisuudessa pujahtaa viinitupaan pelaamaan hetkeksi korttia. Siiloin vierii ja kierii portaissa jotakin vastaan, puikkii pimeässä käytävässä säärieni välistä, kaatuu lattialle, naukuu kimeästi kuin kissa ja murisee sitten niinkuin — hyvä Jumala — ajomies, pidättehän suunne kiinni, jalo mies, muuten olen hukassa — tulkaa vähän lähemmäksi — ja murisee sitten niin kuin meidän armollinen herramme tapaa murista, kun kokki on polttanut vasikankyljykset tai joku muu seikka valtiossa ei miellytä häntä."
Viimeiset sanat oli kamaripalvelija kuiskannut ajomiehen korvaan pitäen kättään suupielessään. Ajomies peräytyi, kävi miettiväisen näköiseksi ja huudahti: