Hän on köyhä, mutta taitava, ajatteli neiti Scuderi. Hänen on onnistunut voittaa kuuluisimman mestarin suosio, hän rakastaa mestarinsa tytärtä, mestari antaa suostumuksensa heidän rakkaudelleen, hänelle avautuu tie onneen ja varallisuuteen koko elinajakseen.
Mutta jos nyt, Jumala tiesi, millä tavoin kiihtyneenä, Olivier olisi vihanvimmassa hyökännyt hyväntekijänsä, isänsä päälle ja murhannut hänet, niin mitä pirullista teeskentelytaitoa vaadittaisiinkaan, jotta rikollinen voisi käyttäytyä tällaisen teon jälkeen niin kuin Olivier on käyttäytynyt.
Ollen nyt varmasti vakuutettu Olivierin syyttömyydestä päätti neiti
Scuderi pelastaa tämän viattoman nuorukaisen, maksoi se mitä maksoi.
Hänestä näytti kuitenkin viisaimmalta, ennen kuin hän anoisi itse kuninkaalta armoa, kääntyä ensin oikeuden puheenjohtajan Regnien puoleen, kiinnittää hänen huomiotansa kaikkiin niihin seikkoihin, jotka epäilemättä puhuivat Olivierin viattomuuden puolesta, ja siten ehkä saada aikaan oikeuden puheenjohtajassa syytetylle edullinen sisäinen vakaumus, joka samalla vaikuttaisi edullisesti oikeuden muihin jäseniin.
Regnie otti neiti Scuderin vastaan sillä korkealla kunnioituksella, jota tämä arvokas, kuninkaankin suuresti kunnioittama nainen täydellä syyllä voi vaatia. Hän kuunteli tyynesti kaikkea, mitä neidillä oli sanomista tuosta kamalasta teosta, Olivierin olosuhteista ja hänen luonteestaan. Hieno melkein ivallinen hymy oli ainoa, millä hän todisti, etteivät neiti Scuderin vakuutukset ja runsaiden kyynelten säestämät kehoitukset, ettei hän, kuten yleensä tuomarit, olisi syytetyn vihamies, vaan ottaisi myöskin huomioon kaiken sen, mikä puhui syytetyn puolesta, kaikuneet aivan kuuroille korville.
Kun neiti Scuderi nyt vihdoin aivan väsyneenä ja kuivaten kyyneleitä silmistään lakkasi puhumasta, lausui Regnie:
— On täydellisesti teidän hyvän sydämenne mukaista, arvoisa neiti, että te nuoren rakastuneen tytön kyynelistä heltyneenä uskotte kaikki, mitä hän teille esittää, niin, vieläpä sekin, ettette voi käsittää tämän kauhean rikoksen mahdollisia syitä. Mutta toisin on asianlaita tuomariin nähden, joka on tottunut paljastamaan julkean tekopyhyyden. Ei ole virkani mukaista, selittää jonkun rikosjutun kulkua jokaiselle, joka sitä minulta kysyy. Arvoisa neiti, minä täytän velvollisuuteni, maailman tuomiosta välitän vähät! Vaviskoot rikolliset Chambre ardenten edessä, joka ei tunne muuta rangaistusta kuin veren ja tulen. Mutta jotta te, arvoisa neiti, ette pitäisi minua kovaluontoisena ja julmana hirviönä, sallikaa minun muutamin sanoin selittää teille tämän nuoren pahantekijän rikollisuuden laatua. Teidän terävänäköisyytenne tulee varmaankin sen jälkeen halveksimaan sitä hyväntahtoisuutta, joka on teille kunniaksi, mutta joka ei ollenkaan sovi minulle. Kuulkaa siis!
Aamulla löydetään René Cardillac murhattuna tikarinpistolla. Hänen luonansa ei ole ketään muita kuin hänen kisällinsä ja tyttärensä. Olivierin kamarista löydetään m.m. tuoreella verellä tahrattu tikari, joka sopii tarkalleen murhatun haavaan.
"Cardillac", selittää Olivier, "murhattiin yöllä minun silmieni edessä."
"Aiottiinko hänet ryöstää?"