— Anna-parka, Anna-parka! — huudahti neiti Scuderi tuskan valtaamana.
— Kiitetty ja ylistetty olkoon ikuinen taivas, että hän on poissa, ettei hänen tarvitse nähdä rakkaan poikansa kuolevan häväistynä mestauslavalla! — huudahti Olivier kovalla äänellä luoden kauhistuneen katseen korkeutta kohti. Oven ulkopuolella kuului liikettä ja levottomia askeleita.
— Ahaa, — sanoi Olivier katkerasti hymyillen, — Desgrais pitää apulaisensa valveilla, ikäänkuin minä voisin paeta täältä. Mutta eteenpäin!
— Mestarini kohteli minua ankarasti, vaikka pian olin paras hänen työmiehistään, vieläpä lopulta voitin mestarinikin. Kerran saapui työpajaamme eräs muukalainen ostaakseen muutamia takeita. Kun hän näki minun valmistamani kauniin kaulakoristeen, taputti hän minua ystävällisesti olkapäälle ja silmäillen koristetta lausui:
— Hyvä, hyvä, nuori ystäväni, tämähän on vallan oivallista työtä. Enpä todellakaan tiedä, kuka muu olisi teitä etevämpi kuin René Cardillac, joka varmaankin on maailman paras kultaseppä. Hänen luoksensa teidän pitäisi mennä. Ilolla hän ottaisi teidät työpajaansa, sillä te voisitte auttaa häntä hänen taiteellisessa työssänsä ja ainoastaan häneltä olisi teillä vielä jotakin oppimista.
Vieraan sanat painuivat syvälle sydämeeni. Minä en saanut enää mitään rauhaa Genèvessä, sisäinen pakko ajoi minua pois sieltä. Vihdoin onnistuin pääsemään vapaaksi silloisen mestarini palveluksesta. Saavuin Parisiin.
René Cardillac otti minut kylmästi ja töykeästi vastaan. Minä olin hellittämätön, hänen täytyi antaa minulle työtä, niin vastenmielistä kuin se hänestä olikin. Sain valmistaakseni pienen sormuksen. Kun jätin työn valmiina hänelle, tuijotti hän minuun säkenöivillä silmillään, ikäänkuin katsoakseen sieluni sisimpään. Hän lausui:
"Olet kunnollinen työmies, voit muuttaa luokseni ja auttaa minua työpajassa. Maksan sinulle hyvin, tulet olemaan minuun tyytyväinen."
Ja Cardillac piti sanansa. Olin ollut jo useampia viikkoja hänen palveluksessaan näkemättä Madelonia, joka muistaakseni oleskeli silloin maalla jonkun naispuolisen sukulaisen luona. Vihdoin saapui hän. Oi taivas, mitä tapahtuikaan minulle nähdessäni tuon enkelin! Onko kukaan rakastanut niin kiihkeästi kuin minä? Ja nyt! Oi Madelon!
Mielenliikutuksesta ei Olivier voinut jatkaa. Hän painoi molemmat kätensä kasvoilleen ja nyyhkytti katkerasti. Voittaen vihdoin tuskansa jatkoi hän: