— Se olisi ollut mahdotonta, — huudahti neiti Scuderi, — teidän syntyperänne, teidän säätynne —
— Mitä vielä, — jatkoi Miossens, — muistakaa vain Luxemburgin herttuata, jonka pieni päähänpisto tilata Sagelta ennustuspeili saattoi Bastilleen epäiltynä myrkkymurhasta. Ei pyhän Dionysiuksen kautta, en tuntiakaan vapaudestani, en hiuskarvaanikaan pane alttiiksi raivoavalle Regnielle, joka kernaasti asettaisi miekkansa meidän kaikkien kaulalle.
— Mutta näin te saatatte viattoman Brussonin mestauslavalle? — keskeytti neiti Scuderi.
— Viattoman? — vastasi Miossens. — Sanotteko viattomaksi tuon kirotun Cardillacin toveria, joka auttoi häntä veritöissä ja joka jo sata kertaa olisi ansainnut kuoleman? Eihän toki, hän vuodattaa verensä syystä. Olen paljastanut teille, kunnioitettava neiti, asian todellisen laidan sillä edellytyksellä, että te, jättämättä minua Chambre ardenten käsiin, osaisitte kuitenkin jollakin tavoin käyttää minun salaisuuttani turvattinne hyväksi.
Sydämmessään iloiten siitä, että hänen vakaumuksensa Brussonin viattomuudesta oli saanut näin ratkaisevalla tavalla vahvistuksensa, kertoi neiti Scuderi nyt kreiville, joka jo tunsi Cardillacin rikollisuuden, kaikki mitä Olivier oli hänelle kertonut, ja kehoitti kreiviä lähtemään asianajaja Andillyn luokse. Vaiteliaisuuslupauksen nojalla oli Andillylle paljastettava koko salaisuus ja hänen tuli sitten neuvoa, mitä oli tehtävä.
Kun neiti Scuderi oli kertonut mitä tarkimmin Andillylle koko jutun, tiedusteli hän vielä pienimpiäkin yksityisseikkoja. Erityisesti kysyi hän kreivi Miossensilta, oliko hän varmasti vakuutettu siitä, että juuri Cardillac oli hyökännyt hänen päällensä, ja voisiko hän tuntea Olivier Brussonin samaksi mieheksi, joka kantoi ruumiin pois murhapaikalta.
— Paitsi sitä, — vastasi Miossens, — että kuunvalossa aivan hyvin tunsin kultasepän, olen myöskin Regnien luona nähnyt sen tikarin, jolla Cardillac oli pistetty kuoliaaksi. Se on minun tikarini, joka on helppo tuntea taiteellisesti koristetusta kahvastaan. Seisten vain askeleen päässä nuorukaisesta, joka oli pudottanut hattunsa, näin selvästi hänen piirteensä ja tuntisin hänet siis varmasti.
Andilly katsoi hetkisen vaieten eteensä ja lausui sitten:
— Tavallisilla keinoilla ei Brussonia missään tapauksessa voida pelastaa oikeuden käsistä. Hän ei tahdo Madelonin tähden sanoa Cardillacia ryöstömurhaajaksi. Hän voi kyllä menetellä niin, sillä vaikkapa hän paljastamalla salaisen käytävän ja ryöstettyjen kalleuksien varaston onnistuisikin todistamaan Cardillacin syyllisyyden, tuomittaisiin hänet kuitenkin kuolemaan kultasepän rikostoverina. Sama olisi asianlaita, vaikka kreivi Miossens paljastaisi tuomarille kohtauksensa kultasepän kanssa ja sen todelliset seuraukset. Jutun lykkäys on ainoa, mitä tällä hetkellä voimme saada aikaan. Kreivi Miossens menee vankilaan, pyytää saada nähdä Olivier Brussonia ja todistaa hänet samaksi mieheksi, joka kantoi pois Cardillacin ruumiin. Sitten rientää hän Regnien luokse ja sanoo hänelle: St. Honorée-kadulla näin eräänä yönä murhatun miehen, seisoin aivan ruumiin vieressä, kun eräs toinen mies riensi paikalle, kumartui ruumiin puoleen, ja huomattuaan haavoittuneen vielä olevan hengissä, nosti hänet harteilleen ja kantoi pois. Olivier Brussonin olen tuntenut samaksi mieheksi. — Tämä lausunto aiheuttaa Brussonin uudistetun kuulustelun kreivi Miossensin läsnä ollessa. Tämä ehkäisee kidutuksen ja tutkimusta jatketaan. Silloin vasta on aika kääntyä kuninkaan puoleen. Teidän älykkäisyytenne asiaksi, neiti, jää tämän suorittaminen taitavimmalla tavalla. Minun mielestäni olisi parasta kertoa kuninkaalle koko salaisuus. Kreivi Miossensin lausunto tukee Brussonin tunnustuksia. Lisävahvistusta saataisiin vielä toimeenpanemalla salainen tutkimus Cardillacin talossa. Olivier Brussonin vapauttaminen ei voi tapahtua oikeuden päätöksen nojalla, vaan kuninkaan ratkaisun kautta, joka perustuen sisäiseen tunteeseen antaa armon siinä, missä tuomarin täytyy rangaista.
Kreivi Miossens noudatti tarkoin Andillyn neuvoa ja tapahtui todellakin, kuten viimemainittu oli ennustanut.