Samassa huomasi Maria pienen kaupungin, jonka kaikki talot olivat monivärisiä ja läpinäkyviä, ja joka näytti peräti somalta. Pähkinänrusentaja ohjasi kulkunsa suoraapäätä sitä kohti, ja nyt Maria kuuli iloista puheen sorinaa, ja hän näki miten suuri joukko pieniä ihmisolentoja tutki ja tyhjensi täyteen lastattuja vaunuja, jotka olivat torilla. Mutta heidän kantamuksensa näyttivät kirjavilta papereilta ja suklaatauluilta.
"Me olemme Karamellilässä", selitti Pähkinänrusentaja, "juuri nyt on saapunut lähetys Paperimaasta ja suklaakuninkaalta. Muurahaisamiraalin sotajoukko uhkasi hiljattain Karamellilän asukas-parkoja, sentähden sisustavat karamelliläiset nyt rakennuksensa Paperimaan tuotteilla ja rakentavat linnoituksia suklaakuninkaan lähettämästä vankasta rakennusaineesta. Mutta, rakas neiti Stahlbaum, älkäämme käykö kaikissa pikkukaupungeissa ja kylissä —, pääkaupunkiin — pääkaupunkiin!"
Pähkinänrusentaja kiiruhti rivakasti eteenpäin, ja Maria seurasi uteliaana hänen kintereillään. Hetken kuluttua jumalallinen ruusuntuoksu täytti ilman, ja kaikki näytti kietoutuvan utuiseen ruusuhohteeseen. Maria huomasi, että se kajastui ruusunpunaisena väreilevästä vedestä, joka heidän edessään loiskui ja poreili miellyttävien sävelten tahdissa. Tässä ihastuttavassa vedessä, joka laajeni suureksi järveksi, uiskenteli lumivalkeita joutsenia, joilla oli keltaiset kaulavanteet, ja ne lauloivat kilpaa kauniita lauluja, ja pienet timanttikalat hypähtelivät aalloissa iloisesti tanssien.
"Ah", huudahti Maria aivan haltioissaan, "ah, tämähän on juuri se järvi, jonka setä Drosselmeier kerran aikoi laittaa minulle, ja minä itse olen tyttö, joka hyväilee pieniä rakkaita joutsenia".
Pähkinänrusentaja hymyili pilkallisemmin kuin koskaan ennen ja lausui sitten: "Sellaista ei setä kuitenkaan koskaan voi aikaansaada. Ennemmin te itse, rakas neiti Stahlbaum. Mutta älkäämme tuumiko sitä, vaan purjehtikaamme mieluummin Ruusujärven poikki pääkaupunkiin."
13. luku.
PÄÄKAUPUNKI.
Näin sanoen Pähkinänrusentaja taputti uudelleen pieniä kätösiään.
Silloin alkoi Ruusujärvi kohista voimakkaammin, laineet loiskuivat yhä korkeammalle, ja Maria huomasi, miten kaukaa kirjavista, kirkkaasti säteilevistä jalokivistä tehdyt näkinkenkävaunut lähestyivät, kahden kultasuomuisen delfiinin vetäminä. Kaksitoista somaa murjaania, joiden päälaki ja rinta olivat kudotut kolibrinhöyhenistä, hyppäsi rannalle ja kantoi ensin Marian ja sitten Pähkinänrusentajan näkinkenkävaunuihin, jotka heti lähtivät liikkeelle ja liukuivat pehmeästi laineita pitkin.
Kuinka ihanaa olikaan olla merellä, ruusuntuoksussa, ruusulaineiden keskellä! Molemmat kultasuomuiset delfiinit nostivat sieramensa vedestä ja lähettivät kristallisuihkuja korkealle ilmaan, ja samassa kun ne kaarina laskeutuivat veteen, kuului aivan siltä kuin kaksi hopeanheleää ääntä olisi laulanut: