— Ennen kaikkia täytyy minun pyytää sinua puhumaan selvemmin; en ymmärrä noita perin ongelmoisia sanojasi.
Eugenia laski kätensä navakasti ristiin rinnallensa, joka näytti häilyvän kuin myrskyisen ilman ajamaa aalto.
— Tiedäthän yhtä hyvin kuin minäkin, että olimme kukistumaisillamme, että taloutemme oli häviöllä. Kuka siihen lienee ollut syynä, siitä en voi eikä sovi minun päättää. Helppo on viskata soimauksia vastusten kanssa taistelevaa kohtaan. Mutta kun perintö-kartanot jo vastaanottaessa ovat velan-alaisia ja yli arvonsa takavarikoon pantuna, ja kun vanhan nimen loisto ja asema maailmassa kuitenkin on kannatettava, niin siinä ei käykään rahoja ja taas rahoja läjääminen, niinkuin teikäläiset tekevät alituisessa kiskomisen toimissansa. Sinä olet aina kahmalottaan rahaa tuhlannut, olet tyydyttänyt kaikkia mielitekojasi, suvainnut tehdäksesi hullutuksia, vaikka minkämoisia; minä olen maistanut semmoisen elämän kaiken katkeruuden, jonka täytyminen on maailman tohussa teeskennellä ja jonka velka on mailmalle näyttää loistoisuutta ja varallisuutta, vaikka kohta joka päivä, joka hetki on saattava likemmäksi perikatoa. Kentiesi olisimme tämän välttäneet, ellemme olisi yhtyneet juuri herra Berkowin pauloihin, aluksi hän suoraan sanoen pakotti meitä ottamaan apuansa, pakotti sitä niin kauan, että hänellä oli kaikki olomme vallassaan, ettemme hätyytettyinä, kiedottuina, epätoivoon sortuneina, enään yhtään neuvoa tienneet. Sitte tuli hän ja vaati aviolupaukseni pojalleen, ainoana pelastuksen mahdollisuutena. Isäni olisi ennemmin kärsinyt vaikka mitä kuin uhrannut minun, mutta minä en tahtonut nähdä häntä alttiiksi annettavan, tahi toimialaltaan temmattavan; minä en tahtonut tietää veljeni tulevaisuutta hukatuksi, nimeämme häväistyksi; sen tähden annoin suostumukseni. Miten rasittavan kovalta se minusta tuntui, ei ole yksikään omaisistani tullut tietämään, mutta vaikka panin itseni kaupalle, niin tiedän kyllä voivani vastata siitä Jumalalle ja itselleni; sinulla, joka annoit itsesi aseeksi isäsi ilkeille hankkeille, sinulla ei ole oikeutta soimata minua; minussa vaikuttavat syyt olivat toki ylevämmät kuin sinussa.
Hän vaikeni mielen liikunnosta voimattomana. Puolisonsa seisoi vielä liikahtamatta hänen edessään. Hänen kasvoissaan näkyi taas sama kalpeus, mikä niissä oli asunut jo puolenpäivän aikana, heti kun olivat kuoleman vaaran välttäneet, ja silmänsäkin olivat yhä himmentymäisillään.
— Onpa paha mielestäni, kun et uskonut minulle noita tietoja ennen naimistamme, sanoi hän pitkään vetäen ääntänsä.
— Miksi olisin sen tehnyt?
— Siksi, että olisit välttänyt tämän halvan tilan, jossa kannat
Eugenia Berkowin nimeä.
Nuori rouva ei virkkanut mitään.
— Minulla ei toki ollut aavistustakaan tästä isäni aikeesta, jatkoi Artturi, niinkuin tapani muutenkin on ollut pysyä kaukana hänen vaikutus-alaltaan. Hän sanoi minulle eräänä päivänä, että jos tahtoisin parooni Windegiltä anoa hänen tytärtänsä aviokseni, niin anomukseeni myönnyttäisiin. Tähän ehdoitukseen suostuin, sittemmin vietiin minä teille näytettäväksi, ja muutamain päiväin kuluttua oli kihlaus. Tämä on minun osani tässä asiassa.
Eugenia kääntyi puoleksi toisaalle.