— Se ei teidän mielestänne olekaan mikään erinomainen ansio! sanoi hän puoleksi pilallisesti, ja tuskinpa luulen, että herra Wilpposen sijalla ollen tekisittekään itsenne semmoisiin vikapääksi. Mutta se sillänsä! Oli kokonaan toinen asia, minkä syystä käsketin teidät tänne. Kuten olemme tirehtööriltä kuulleet, te olette hyljänneet sen kiitollisuuden lahjan, jonka hän oli saanut asiaksi antaa teille.
— Niin olen, vastasi Olli synkeästi, sanallakaan lieventämättä tämän vastauksen tönkeyttä.
— Minusta on paha, jos lahja tahi laatu, millä se tarjottiin, loukkaa teitä. Herra Berkow — vieno punastus lennähti Eugenian kasvoille, tätä valetta sanoessaan. — Herra Berkow tietysti aikoo itse kantaa teille kiitoksen omasta ja minun puolestani: mutta hän tuli estetyksi ja pyysi tirehtööriä sen tekemään hänen puolestaan. Paha olisi mieleni, jos siinä olisitte nähneet jotakin kiittämättömyyttä tahi nurjamielisyyttä meidän puoleltamme pelastajaamme kohtaan, ja te ette saa hyljätä, kun nyt pyydän teitä minun käsistäni —
Olli hypähti; mitä ensimäiset sanat olivat lieventäneet, sen loppu peräti pilasi. Kasvonsa vaalenivat kun arvasi mistä kysymys oli, ja hillimättömällä kiivaudella sanoi hän:
— Älkää sen enempää sanoko, armollinen rouva. Jos minulle sitä tarjoatte, tekin, niin soisin, että olisin antanut vaunujen kaikkineen mitä niissä oli kaatua.
Eugenia väisti tätä hillittömän hurjuuden äkkipikaista puuskaa, josta hurjuudesta Olli Hartosta peljättiin yleensä näissä tehtaissa. Parooni Windegin tytär ei liene koskaan ennen sattunut niin likelle mokomaa silmänluontia ja ääntä, sitä vähemmin kuin hän ei koskaan liene lähennellyt työmiehen seuroja. Hän oikaisi itsensä loukattuna.
— En tahdo pakoittaa teille kiitollisuuttani! Jos puhe siitä tuntuu teille niin pahalta, niin on paha mielestäni, että olen kutsunut teidät tänne.
Hän kääntyi pois ja yritti lähtemään huoneesta mutta tämä liike sai
Ollin malttumaan. Hän astahti askeleen Eugeniaa likemmällä.
— Armollinen rouva — minä — antakaa anteeksi, teitä en tahtonut loukata.
Niin kiihkeästi syttyvä katumus oli tässä huudahduksessa, että Eugenia kummastuneena jäi katsomaan häntä, ikäänkuin etsiäkseen hänen kasvoissaan vastausta tähän selittämättömään käytökseen; — Hartosen rajuinen anteeksianomus oli masentanut Eugenian vihan.