— Tänäpänä näytät olevan oikein halukas vastustamaan, sanoi hän ilkullisesti. Tätä yhdistettyä vastarintaa minä toki saanen väistää, varsinkin kun minulla vielä on sitä ja tätä toimitettavana. Huomena toivon tapaavani sinun, Eugenia, vähemmin riidan himosena ja herra poikani myöntäväisempänä, kuin hän koko tänä päivänä on ollut. Toivotan teille hyvää yötä.
Kun Berkow vihaansa tukahuttaen lähti huoneista, hän ei suinkaan aavistanut, että hän äkillisellä lähdöllään saatti molemmat puolisot pulaan semmoiseen, mihin he aina sen päivän illasta, jona olivat tänne tulleet, eivät olleet vielä joutuneet, siihen näetsen, että nyt olivat yksinään toistensa kanssa. Aina siitä asti olivat he tavanneet toisensa ainoastaan vierasten ihmisten seurassa tahi atrioilla palvelijain läsnä ollessa, ja tämä kahden kesken oleminen näytti olevan kummallekin yhtä tukalaa. Artturi huomasi hyvin kyllä, ettei hänen sopinut mennä juuri isänsä kintereillä tiehensä, vaan että hänen sitä ennen oli sanominen muutamia sanoja vaimollensa, mutta useita sekuntia viipyi ennenkuin hän päätti sen tehdä, ja kun se viimein oli tapahtumallaan, ennätti Eugenia tehdä sen ennen häntä.
— Se oli aivan tarpeetonta, että tulit minulle avuksi, sanoi Eugenia kylmästi. Kyllä olisin yksinänikin puollustanut itsenäisyyttäni isääsi vastaan.
— En epäile ollenkaan itsenäisyyttäsi, — vastasi Artturi yhtä kylmästi, — vaan epäilen muutamissa kohdin isäni herkkätuntoisuutta. Hän oli tehdä muistutuksen, josta soisin sekä sinun että minun säästetyksi, ja se oli ainoa syy, minkä tähden sekausin asiaan.
Nuori rouva ei virkannut mitään, kallistui vaan selkäkenoon nojatuolillensa, jolla aikaa hänen miehensä, joka seisoi pöydänsyrjässä, otti siellä olevan viuhkan ja nähtävällä tarkkuudella katseli siihen tehtyjä lehdityskuvauksia. Vielä ikävämpi äännettömyys vallitsi nyt, kunnes hän viimein taas otti puhuakseen.
— Mitä muuten Hartosen asiaan kuuluu, niin tosiaankin ihmettelen siinä osoittamaasi alentavaisuutta. Sinulle kumminkin semmoiset seurat ja henkilöt mahtavat olla tuiki vastenmielisiä.
Eugenia aukaisi suuret tummat silmänsä.
— Ei mikään muu kuin velttous ja kunnottomuus ole minulle vastenmielistä. Kunnioitan jokaista, joka täydellisesti ja voimakkaasti tekee tehtävänsä elämässä, tapahtukoon se sitten ylängön kukkuloilla tahi syvissä alangoissa.
Siinä oli kova kiminä, tuossa hänen äänessään. Artturi leikitteli yhä vielä huolettomasti viuhkalla, mutta liikkeessään ja huulien vienossa vävähtelyssä oli jotakin herkkää — — hermoisuuden tapaista. Eugenian mainitessa velttoutta ja kunnottomuutta häntä vienosti nykäytti, vaikka kasvonsa osoittivat täydellistä huolettomuutta.
— Ylevä katsantotapa! sanoi hän älyttömästi. Kuitenkin pelkään sen tulevan hiukan muuttumaan, jos tulet likemmin tuntemaan sitä hurjaa ja hillitöntä elämää, mikä alangoissa tavallisesti vallitsee.