Miksi ei hän näyttänyt miehelleen sitä täydellistä ylenkatsetta, joka oli hänen niin helppo näyttää, kun miehensä isästä oli kysymys? Ansaitsiko mies parempaa? Nuori rouva tunsi sen jollakin tavoin, vaikka ei voinut käsittää, mitenkä puolisonsa hillitsi hänen tunteensa.
Artturi oli juuri lähtemällään käytävän kautta pois, kun kohtasi tirehtöörin ja yli-insinöörin, jotka, Berkowin puheesta viivytettynä, juuri aikoivat sieltä lähteä; nuori Berkow seisahtui yhtäkkiä.
— Saanko kysyä, herra tirehtööri, minkä vuoksi Hartosen kieltäyminen ottamasta vastaan hänelle lahjoitettua rahasummaa ensiksi ja yksistään vaimolleni ilmoitettiin, enkä minä saanut tietää asiasta mitään? kysyi hän tuimasti.
— Ohhoh, en tiennytkään, sanoi tirehtööri vähän hölmistyneenä, teidän huolivan koko asiasta mitään, herra Berkow. Ettehän tahtonut ensinkään sekautua koko asiaan, jota vastoin armollinen rouva alusta aikain oli siitä niin huolissaan, että luulin —
— Vai niin! keskeytti hänen Artturi, taas rypistäen huuliaan — noh, armollisen rouvan tahto on aina muka noudatettava, mutta saanpa kumminkin pyytää, että tämmöisissä toiminto-asioissa — hän laski erityisen äänenkoron tälle viimeiselle sanalle — ettette niin kokonansa jätä minua lukuun ottamatta, niin kuin tällä kertaa olette tehneet. Toivon että vastedes minulle ennen kaikkia muita annetaan tieto, sitä vaadin välttämättömästi.
Näin sanottuaan jätti hän herrat ällistyksiinsä seisomaan ja meni huoneisinsa. Tirehtööri katsahti kumppaniansa.
— Mitäs te tästä sanotte?
Yli-insinööri naurahteli.
Täällä tapahtuu ihmeitä ja kummia! Herra Artturi näyttää huolivan hänkin asioista. Herra Artturi alkaa vaatimaan jotakin välttämättömästi! Sitäpä ei vielä minun muistaakseni koskaan ole tapahtunut.
— Mutta eihän tämä olekaan työtoimiin kuuluvaa! sanoi tirehtööri vihoissaan. Se on suorastaan vaan yksityinen asia, ja kylläpä arvaan, miten koko jutun laita on. Tottapa Hartonen taas on käyttänyt itsensä vanhaan herttaiseen tapaansa armollisen rouvan parissa. Minua hetikohta arvelutti, kun rouva käsketti hänen luoksensa — hänkö hillimättömänä ja karttamattomana vallasväen seurassa! Kyllähän on rouvalle vasten silmiä voinut sanoa mitä hän minulle sanoi aamulla konttorissa, ettei hän ole palkinnon puutteessa ja etteihän rahan himolla olekaan henkeään uskaltanut. Tottapa nuori rouva on siitä pahoillaan, nuori herra niinikään, ja tottapa saan olla valmis pitämään herra Berkowilta muutamia kohteliaisuuden osoituksia hyvänäni siitä, että olen päästänyt Hartosen rouvan puheille. — Noh, tämäpä olisikin ensi kerta, kun herra Artturi olisi levotonna jostakin, mikä hänen nuoreen rouvaansa koskee, arveli insinöörisinä kun menivät portaita alas. Jo havaitsen, että se talvinen ilma, mikä tässä avioliitossa vallitsee, vähitellen leviää koko ympäristölle. Talvi tuntuu niin pian kuin sitä lähestytään. Eikö ole teistäkin niin?