— Kas tässä, armollinen rouva.
Eugenia pisti nenäliinan, jota ei näyttänyt pitävän minkään veroisena, lakkariinsa.
— Ja nyt, herra Wilpponen, koska olen tavannut teidät täällä, niin saattanette paraiten antaa minulle erään tiedon. Minä olen nyt ensi kerran kävellyt koko matkan tänne ja näen että silta, joka vie puistoon, on rautaportilla suljettu. Saadaanko se auki, vai pitääkö minun palatessani tehdä koko tuo kierros tehtaan kautta?
Hän osoitti sitä ainoastaan muutamain askelten päässä olevaa siltaa, joka vei päälitse pienoisen kaivannon, mikä oli tällä puolen puiston rajana, ja oli rautaisella portilla varustettu. Herra Wilpposen tila oli tuskallinen. Rauta-portti oli tosiaanki lukossa; tahdottiin näetten tällä tavoin estää puistoon pääsemästä työmiehiä, jotka osaksi asuivat tällä puolen, mutta avain oli puutarhurilla, ja Wilpponen tahtoi rientää, niinpä lentää sitä noutamaan, jos armollinen rouva päättäisi odottaa siksi kun —
— No ei, no ei! keskeytti hänen Eugenia vähän äkillisesti. Sittehän tulisitte kulkemaan kahdesti sen matkan, jota tahdon välttää, ja odotus kävisi vähän pitkänlaiseksi. Ennen palaan samaa tietä.
Wilpponen ei tahtonut antaa rouvan sitä tehdä! hän pyysi ja rukoili nuorta rouvaa suomaan hänelle sen onnen, että saisi tehdä hänelle tämän jättiläis-palveluksen, kun samassa kova rasahdus keskeytti häneltä hänen korean puheensa.
Olli oli sillä aikaa lähennyt rautaporttia ja tarttunut siihen molemmin käsin kiini. Hän pudisti rautakankea semmoisella voimalla, että lukko ja salpa naukuivat. Kun ne eivät kumminkaan heti vääjänneet, lennähti vihan leimaus nuoren työmiehen kasvoille; voimakas potkaus mursi viimeisen vastauksen siinä ei niin aivan uudessa lukossa — ja portti lensi auki.
— Jumalan tähden! Hartonen, mitä teette? huusi Wilpponen säikähtyneenä. Te turmelette koko lukon. Mitähän herra Berkow on sanova?
Olli ei vastannut mitään. Hän pukkasi oven selälleen ja käänähti sitte tyvenesti rouvan puoleen.
— Tie on auki, armollinen rouva.