"Tämä pilau on liian väkevää", pauhasi Kisloch.
"Te olette tuoneet minulle lampaan ja pistacianpähkinöitä eikä metsäkaurista ja manteleita", lausui Guebriläinen.
"Ei puoliksikaan sokuripapuja", sanoi Neekeri.
"Kaikki on päin seiniä", julisti Kisloch, "menkäät ja tuokaat meille yksi kabobi."
Vähitellen tämäkin vallaton seura kuitenkin tyytyi, ja istuen platanipuunsa alla ja ahmaten kaikenlaisia Idän herkkuja he kävivät leppeämmiksi samalla kuin heidän ruokahalunsa väheni.
"Juodaan, Kalidas, ja sitten yksi laulu", sanoi Kisloch.
"Sitä harvoin tarjotaan", arveli Guebriläinen, "no, Kally, se innostuttaisi sinua."
"Nyt lasketaan siis; muistakaat kööriä."
Kalidaan laulu.
Juo, juo ainiaan,
Älä muuta muistakkaan!
Mit' ystävyys on? lempi? maine?
Haihtuvat kuin meren laine.
Laske huoles, murheeton,
Viinivirran aaltohon.
Niin! heitä huoles maljaan vaan,
Juo ne sitten nopeaan!
Juo, juo ainiaan,
Älä muuta muistakkaan!