"Subah'n veli! Kaikki on siis mennyt. Onko hänkin neuvoskunnan jäseniä?"
"On, ja lisäksi moni muu."
"Missä Israel nyt on?"
"Hänen tulisi olla teltoissansa."
"Tuskaa! tuskaa! tuskaa! sanomatonta tuskaa!" huudahti profetissa, joka seisoi liikkumatonna huoneen peräpuolella eikä näyttänyt ottavan osaa heidän keskusteluunsa.
Jabaster astui edestakaisin galleriassa levottomin askelin. Yhtäkkiä hän seisahtui ja, lähestyen Abidania, tarttui hänen käsivarteensa ja katseli vakavasti häntä kasvoihin. "Minä tiedän, mitä sinä ajattelet, Abidan", huudahti ylimmäinen pappi; "vaan se ei voi tapahtua. Minä olen karkoittanut — tästä lähin ja ijäksi päivää minä olen karkoittanut kaikki tunteet rinnastani; nyt minulla ei ole mitään veljeä, ei mitään ystävää, ei mitään oppilasta ja, minä pelkään, ei mitään vapahtajaakaan. Israel on kaikki kaikessa minulle. Minulla ei ole mitään muuta elämää — omantunnon soimaus se ei siis ole, joka pidättää minun kättäni. Minun sydämeni on yhtä kova kuin sinun."
"No, mikä siis pidättää sitä?"
"Se, että me hukumme kaikki hänen kanssaan. Hän on viimeinen koko pyhästä suvustansa. Ei löydy mitään muuta kättä, joka tarttuisi meidän valtikkaamme."
"Meidän valtikkaamme! mikä valtikka?"
"Meidän kuninkaittemme valtikka."