"Kuninkaittemme!"
"Niin, miksi sinä näytät niin synkältä?"
"Mimmoiselta näytti profeetta, kun tuon uppiniskaisen kansan todella piti saada kuningas itselleen? Hymyilikö hän? Riemuitsiko hän ja taputti käsiänsä ja huusi: Jumala varjelkoon hänen majesteettiänsä! Voi, Jabaster! kunnioitettu, kallis Jabaster! sinä, meidän huikentelevaisen kansamme toinen Samuel! Olipa semmoinenkin aika, jolloin ei Israelilla ollut mitään muuta kuningasta kuin heidän Jumalansa. Olimmeko halvemmat silloin? Kuninkaatko Kanaan valloittivat? Mikä mies Moses oli, mikä Aaron, mikä voimakas Josua? Oliko Gideonin miekka mikään kuninkaan miekka? Varjostivatko Simsonin kiharat kuninkaallisia silmäkulmia? Olisiko mikään kuningas pitänyt hirvittävää liittoansa niinkuin juhlallinen Jefta? Kuninkaitten lupaukset ovat kepeät kuin ilma, kun niitten täyttäminen vaatii, että joka muu kuin alamainen loukataan!°
"Kuninkaat! no, mitä kuningas on? Miksi yksi rikkoisi meidän valitun sukukuntamme yhtäläistä pyhyyttä? Onko heidän verensä puhtaampi kuin meidän? Me olemme kaikki Abrahamin siementä. Mikä Saul oli, ja mikä David? Minä en ole koskaan kuullut, että heillä oli toisenlainen sukujuuri kuin meidän esi-isillämme. Olkoon, että he olivat hurskaita, jommoisia he eivät olleet; ja urhoollisia ja viisaita, jommoisia muutkin olivat; onko sillä sanottu, että yksistänsä heidän jälkeisillänsä on kaikki hyvät avut? Ei Jabaster! sinä et ole koskaan erehtynyt, paitsi silloin, kuin asetit kruunun tämän ylpeän nuorukaisen päähän. Mitä hän teki, olisivat tuhannet tehneet. Sinun henkesi, se juuri häntä tekoihin innostutti. Ja nyt hän on kuningas; ja nyt Jabaster, Israelin sielu, jonka tulisi olla meidän tuomarimme ja johdattajamme — Jabaster vapisee epäsuosiossa, sillä välin kuin meidän saastainen Sanhedrimme on Ammoniteja täynnä!"
"Abidan, sinä olet koskenut sieluni sisimpiin; sinä olet saattanut vireille mietteitä, jotka tuon tuostakin, ikäänkuin sakea ja turmiokas sumu, ovat nousneet ajatusten pimeästä alhosta, vaan joita minä olen tukehuttanut."
"Ne nouskoot, minä sanon — ne sammuttakoot tämän kaikkia polttavan auringon säteet, jonka alla me kärsimme, joka imee kaiken kasvien mehun, ja nukuttaa ja näännyttää meitä kaikkia!"
"Ilo! ilo! sanomaton ilo!"
"Kuule! profetissa on muuttanut sanansa; eikä hän kuitenkaan kuule meitä. Herran henki asuu todella hänessä. Hyvä Jabaster, minä näen, että sinun sydämesi on altisna sinun kansasi kärsimisille; sinun kansasi, oma Jabaster, sillä etköhän sinä ole meidän tuomarimme? Sinä olet kumminkin oleva."
"Voimmeko palauttaa pappisvallan? — onko se mahdollista?"
"Sano vaan sana, ja se on tehty, Jabaster. Niin, älä katsele tuolla tapaa. Luuletko, ettei Israelissa löydy uskollisia sydämiä? Luuletko, että lapsesi ovat nurkumatta nähneet niitä ilkeitä häväistyksiä, jotka ovat kohdanneet sinua — sinua, heidän pappiansa, heidän kunnioitettua ylimmäistä pappiansa, semmoista miestä, joka muistuttaa mieleemme entisyyden parhaita aikoja — suurten tuomarein aikoja? Yksi ainoa sana, yksi ainoa tämän vihityn pään viittaus, ja —. Vaan minä puhuttelen miestä, joka tuntee enemmän kuin minä saatan lausua. Vaikene, kieleni, sinä olet jaaritteleva neuvon-antaja. Jabasterin isänmaallinen mieli ei kaipaa lapsen joutavaa opetusta. Jos hän on ääneti, se on sentähden, että hän viisaudessansa arvelee, ettei aika ole tullut; vaan, kun Israelin johdattaja puhuu, Israel ei ole viipyvä."