"Mahomettilaisia neuvoskunnassa! Me tiedämme, mitä lähinnä seuraa. Meidän kansallinen olemisemme on kuoleman kielissä. Minusta näyttää, että aika on juuri tullut, Abidan."
"Hyvä, niin mekin ajattelemme, suuri herra; sano sananen vaan, ja kaksikymmentä tuhatta keihästä asettuu arkkia vartioimaan. Minä takaan omat mieheni. Uljas Scherirah katselee karsain silmin Moabiteja. Sananen sinulta ja koko Syrian armeija kokoontuu meidän ympärillemme — Judan leijona olkoon meidän lippumme. Tyranni ja hänen satrapinsa — he kuolkoot, ja silloin kaikki muut yhtyvät meihin. Me julistamme liiton uudistetuksi ja, jättäen Babelin verisen kohtalonsa nojaan, lähdemme Sionin luo!"
"Sion, hänen nuoruutensa unelma, Sion!"
"Te epäilette?"
"Kuningas taikka ei, hän on Herran voideltu. Tuleeko tämän käden, joka vuodatti öljyn hänen pyhän päänsä päälle, pestä pois tuo balsamisinetti hänen omalla verellänsä? Tuleeko minun surmata hänet? Onko tämä vuona keitettävä oman emänsä maidossa?"
"Hänen äänensä on matala, vaan kuitenkin hänen kasvonsa ovat kiihtyneet. Kuinka nyt, herrani?"
"Kuka sinä olet? Ah! Abidan, luotettava, luja Abidan! Katso, Abidan, minä ajattelin, hyvä Abidanini, että kaikki nämät ovat jonkun juomingin mielettömyyttä. Huomispäivä tuonee viisaampia neuvoja. Juhlapöydän puheet ovat pyhät. Unhotetaan ne; jätetään ne sillensä. Herra kääntänee hänen sydämensä. Kuka tietää, kuka tietää, Abidan?"
"Jalo Jabaster, tuokio takaperin teidän mielenne oli uskonne kaltainen, jäykkä ja järkähtämätön, vaan nyt —"
"Älä nuhtele minua, älä nuhtele minua, hyvä Abidan. Minun mielessäni on jotakin, jota te ette käsitä; salaisia suruja, joita ei käy puhuminen. Jättäkäät minut, hyvä ystävä, jättäkäät minut hetkeksi. Kun Israel vaatii minua, minä en jää pois. Olkaat varma siitä, Abidan, olkaat varma siitä. Ei, älkäät menkö; yö on kovin kolkko eikä kaunis profetissa voisi taas hillitä yltyvää virtaa. Minä menen kammiooni ja palajan heti."
Jabaster jätti gallerian ja astui erääsen vähäiseen huoneesen. Useita isoja kirjoja, hakasista päästettyinä ja avattuina, nähtiin hajallansa divanilla. Niitten edessä seisoi hänen vaskinen kabbalistan pöytänsä. Hän sulki oven varovaisesti. Hän astui huoneen keskelle. Hän nosti ylös kätensä taivasta kohden ja pani ne ristiin, kuoleman tuska kasvoissa.