"Sovintoa! Meidän olisi tullut hieroa sitä Nehavendin lakealla.
Sovintoa! Sovintoako vangitun uhrin kanssa?"
"Miksi uhri?"
"Onko Arslan siis niin jalomielinen?"
"Hän on peto, julmempi kuin metsäkarju, joka hioo hampaitansa hänen kotimaansa metsässä."
"Miksi siis toivosta puhuit?"
"Minä puhuin varmuudesta. Minä en toivoa maininnutkaan."
"Kallis Honain, minun aivoni ovat heikot; mutta minä kestän kummallisia seikkoja, muutoin minä en olisikaan täällä. Minä tunnen sinun huolikkaan ystävyytesi; vaan totta puhuen sinun ei tarvitse kiertämällä kertoa minulle minun kohtaloani. Minä pyydän sinua, puhu suoraan kaikki."
"Sanalla sanottu, sinun henkesi on turvassa."
"Kuinka, säästetty!"
"Jos itse tahdot."