"Minä en ole varma siitä. Älä koskaan kysy, sydänkäpyni. Pikku poikien ei tarvitse koskaan kysyä."
"Kyllä, kyllä heidän tarvitsee. Minä tahtoisin, että he seivästävät hänet elävältä. Minä suuttuisin oikein, jos eivät sitä tee."
"Painukaamme vasemmalle. Juostaan teurastajain basaarin läpitse: se on auki. Eteenpäin, eteenpäin. Tuuppasitteko minua, herra?"
"Vaikka olisinkin tuupannut sinua — entä sitten, herra?"
"Tule pois, älä riitele. Se on Karamanialainen. He luulevat saavansa tehdä, mitä he tahtovat. Tosin meitä on viisi yhtä vastaan, mutta ei löydy kuitenkaan mitään niin hyvää kuin rauha ja lepo. Minä soisin, että Abdallah olisi täällä vahvoin hartioinensa. Ajatteleppas häntä, joka seisoskelee torilla ja myypi sorbetia?"
XXII.
Ison moskean neliskulma, sama paikka, jossa Jabaster ja Abidan olivat välipuheen johdosta yhtyneet, oli määrätty Alroy'n valetutkintoa varten. Pääkaupungin uuteliaita asukkaita oli tuhansittain päivän valjetessa lähtenyt sinne. Neliskulman keskellä oli suuri ala aidattu karmosiinipunaisella köydellä, ja Karamanialaisten sotamiehet vartioivat sitä; tämän ympärille kasvavat väkijoukot sulloivat ikäänkuin valtameren toisiansa ajavat aallot, mutta milloin hyvänsä vuoksi liian rajusti virtaili esiin, nuot julmat Karamanialaiset taannuttivat hillitöntä elementtiä sillä, että nostivat sotatapparoitansa ja raa'asti rusentelivat lähimmäisten uhriensa päälakea taikka huimivat heidän hartioitansa. Sitä myöten kuin aamu kului, ympäröivien rakennusten katot, jotka olivat suojatut varjostimilla, täyttyivät katselioista. Koko Bagdad oli liikkeellä. Alroy'n häistä asti ei ollut koskaan ollut niin hauskaa aamua kuin hänen seivästyksensä päivänä.
Aitauksen toiseen päähän oli komea valta-istuin rakennettu. Keskivaiheilla, mutta likempänä valta-istuinta, seisoi komppania eunukkeja, hirveät katsella, jotka, puettuina valkoisiin ja varustettuina erinkaltaisilla kidutuskoneilla, ympäröivät noita isoja seipäitä, pitkiä, ohuita ja teräviä, jotka olivat aiotut lopulliseen juhlamenoon.
Sotatorvien räikkinä, symbalein helinä ja tamburinein kauhea jyminä ilmoittivat Alp Arslanin lähtöä seraljista. Pääsötie aidattuun paikkaan oli jätetty auki väkijoukon keskeltä. Kuninkaallisen juhlasaaton eroitti helposti kansasta, kun näki kunniatöyhtöjen väikkyvän ja lainehtivan sarjan, ja hohtavat ja liehuvat liput, joihin Allah'n ja Profeetan nimi oli kirjoitettu. Yht'äkkiä, kesken soiton kohinaa ja katseliain huutoja, joista useat katoilla lankesivat polvillensa, Alp Arslan nousi valta-istuimelle, jonka ympärille hänen etevimmät päällikkönsä ja yksi mollain lähetyskunta ja imamit ja kadit ja muut kaupungin päähenkilöt asettuivat.
Karamanian kuningas oli hyvin pitkä varreltansa ja jokseenkin laiha muodoltaan. Hän oli valkeaverinen taikka oikeammin punaisenvoipa iholtaan, hänellä oli ruskea parta, siniset silmät ja litteä nenä. Samalla silmänräpäyksellä kuin hän istuutui, torvi kaikkui kaukaa vastapäiseltä taholta, ja pian koko yleisö oivalsi, että korkea vanki oli ilmestymällänsä.