"Olkoon mieltäsi myöten, Kisloch", sanoi Scherirah; "se huvittanee meitä. Mies, mistä sinä tulet? Hän ei voi vastata. Varmaan salatiedustelia. Hirtä hänet."
Vangitsiat hellittivät puoleksi köyttä, jolla Alroy oli sidottu, käyttääksensä sitä toiseen tarkoitukseen, kun joku Scherirah'n uhkeista kumppaneista keskeytti heidät.
"Salatiedusteliat vastaavat aina, arvoisa päällikkö. Pikemmin hän on valhepukuinen kauppamies."
"Joka salaa kuljettaa tavaraa", lisäsi Kisloch; "tuommoisista yksinkertaisista vaatteista löytää usein kalliita kaluja. Parempi, että tutkimme häntä."
"Niin! tutkikaat häntä", lausui Scherirah karkealla, raa'alla äänellänsä; "tehkäät tahtonne, kun vaan annatte viinileilin minulle. Tämä Kreikan viini on verraton saalis. Pitäkäät valkea vireillä, pojat. Nukutteko te? Ja nyt saa Kisloch, joka vihaa julmuutta, paistaa hänen, jos mieli tekee."
Rosvot hankkivat vankia riisumaan. "Ystävät, ystävät!" huudahti Alroy, "sillä ei löydy mitään syytä, miks'ette olisi ystäviä, säästäkäät minua, säästäkäät minua. Minä olen köyhä, minä olen nuori, minä olen viaton. Minä en ole mikään salatiedustelia eikä kauppamies. Minulla ei ole mitään erinäisiä vehkeitä eikä minkäänlaista rikkautta. Minä olen pilgrimi.
"Ilmeinen salatiedustelia", huudahti Scherirah; "he ovat aina pilgrimejä."
"Hän puhuu liian hyvin, ei hän puhu totta", arveli Kisloch.
"Kaikki puheliaat ovat valehtelijoita", lausui Scherirah.
"Senpä vuoksi Kisloch on puheliain koko seurassamme."