"Kuuliaisuudeksi."
"Merkitykseltään kahdenvaiheinen sana; sillä kuuliaisuus ei ole mikään hyvä avu, kun velvollisuus tuottaa häpeätä."
"Minä näen, että sinä ymmärrät, mitä tarkoitan. Sanalla sanoen, minä käskin sinun tulla saadakseni tietää, miks'et tänä päivänä yhtynyt minuun, kun minä vein meidän — meidän —"
"Veromme."
"Olkoon niin: veromme. Miksi olit poissa?"
"Sentähden, että se oli vero: minä en maksa mitään veroa."
"Jos, David, seitsemänkymmentä kolkkoa talvea olisi saattanut nuoruuteni huimuuden unhotuksiin, minä pitäisin sinua mieletönnä. Luuletko sinä, että minä siitä syystä, että olen vanha, suostun häpiään ja hallitsiasukuni orjuuteen? Jos elämä olisi vaan vapauden tai orjuuden, kunnian tai kunniattomuuden asia, olisi kaikkien helppo päättää. Tiedä, se ei tarvitse suurta rohkeutta, joka mielii olla äreänä kansan-ystävänä onnettomassa maassa ja purkaa urhoollista mielipahaansa kanssakärsiviä vastaan, joitten vaivoja hän ei kykene lievittämään. Vaan sitä laatua sinun sukusi aina oli. Semmoisia vapauttajia löytyi kosolta Alroy'n hallitsiasuvussa. Ja mikä seuraus siitä on ollut? Minä tapasin sinun ja sinun sisaresi orpolapsina, sinun valtikkasi murtuneena ja sinun sukukuntasi hajonneena. Se vero, jonka me nyt kumminkin maksamme niinkuin ruhtinaat, otettiin silloin ruoskalla ja sitä kahleissa tarjottiin. Minä kokosin meidän hälventyneen kansamme, minä asetin vanhan valta-istuimemme entisellensä ja tätä päivää, jota sinä arvelet nöyristyksen ja murheen päiväksi, katsovat kaikki syystä voiton ja pitojen päiväksi; sillä, eikö ole nähty, että Ismaeliitain kiusallakin valtikka ei ole vielä joutunut pois Jakobilta?"
"Tehkäät hyvin, heimolaiseni, ja jättäkäät nämät asiat. Minä en tahtoisi mielelläni unhottaa, että te olette minun sukulaiseni, vieläpä hyväkin. Älkäämme riidelkö. Vähät minun tunteistani. Ne ovat minun omani: minä en voi niitä muuttaa. Ja mitä minun esi-isiini tulee, jo he miettivät paljon, vaan toimittivat vähän, no siinä tapauksessa näyttää siltä kuin sukusarjani olisi puhdas ja minä heidän todellinen poikansa. Oli kumminkin yksi heistä sankari."
"Oi! tuo suuri Alroy; sinun sopii hyvin ylpeillä semmoisesta esi-isästä."
"Minä häpeän hänen edessään, setäni — häpeän, häpeän."