"Hänen valtikkansa on vielä tallella. Minä en puolestani ole pettänyt häntä. Ja niin minä nyt joudun siihen, mitä meidän yhteentulomme oikeastaan tarkoitti. Minä tahtoisin jättää takaisin tämän valtikan."
"Kenelle?"
"Sen oikealle omistajalle, sinulle itselle."
"Voi! ei, ei — älkäät — älkäät. Minä pyydän teitä, unhottakaat yhtä perinpohjin, että minulla on oikeus siihen, kuin minä tästä oikeudesta luovun. Tämä valtikka — te olette käyttäneet sitä viisaasti ja hyvästi; minä rukoilen teitä, pitäkäät se. Minulla ei ole todellakaan, hyvä heimolaiseni, minkäänlaista kykyä tämän viran tukaliin tehtäviin."
"Sinä himoitset kunniaa, mutta kartat työtä."
"Työ ilman kunniaa on palkkalaisen osa."
"Sinä olet lapsi; sinä elänet kuitenkin, kunnes opit, että elämän suurin sulo on hiljaiset velvollisuudet ja hyvin ansaittu lepo."
"Jos lepo on minulle määrätty, minä tahdon pitää sitä metsä-elävän luolassa."
"Oi David! David! sinun luonteessasi, poikani, on jotakin rajua, joka usein saattaa minun vapisemaan. Sinä olet jo liian paljon yksinään, lapseni. Ja tästä syystä, niinkuin tärkeämmistäkin, minä soisin, että sinä vihdoin rupeat siihen virkaan, joka perinnön kautta on sinun. Sitä myöten kuin minä vähäisellä kokemuksellani neuvon-antajana voin auttaa sinua, minä aina olen altisna sinulle; ja, paitsi sitä, meidän Jumalamme ei hylkää sinua, joka olet orpolapsi ja kuninkaallista sukua."
"Älkäätte, hyvä heimolaiseni, jatkako. Minua ei erittäin haluta nousta semmoiselle valta-istuimelle, joka asettaa minut orjien ensimäiseksi."