Korkeat terrassit, mustat sypressiryhmät, suikertelevat akasiakäytävät, kaukaa katsoen ääretön paradisi, ja paikoin joku hohtava paviljongi tai komea kioski! Virralta katsoessaan Alroy ei voinut arvata itse palatsin suuruutta. Se näytti rajattomalta, ja varma oli, että he eivät olleet nähneet kuin varsin vähäisen osan siitä. Kun he liikkuivat edelleen, torvien ääni äkkiä kaikkui. Se lähestyi lähestymistään yhä lujempana: ennen pitkää likenevän ratsasjoukon töminä kuului. Honain veti Alroy'n syrjille. Joku seurue näkyi tulevan pimeästä sypressilehdosta. Neljä sataa miestä talutti yhtä monta valkoista verikoiraa, joitten kaulavitjat olivat kullasta ja rubineista. Näitten perästä tuli sata miestä, itsekukin pitäen yhtä peitettyä haukkaa; sitten kuusi hevosmiestä kalliissa puvuissa; tuosta yksityinen ratsastaja, istuen tähti-otsaisen hevosen selässä. Ratsastaja oli keski-ikäinen, kaunis ja arvokkaan näköinen. Hänen asunsa oli yksinkertainen, mutta hänen jahtikeihäänsä varsi oli kokonaan timanteista ja sen terä kullasta. Häntä seurasi parvi arabialaisia eunukkeja tulipunaisissa vaatteissa, norsunluiset sotatapparat kädessä; ja tähän seurue päättyi.
"Kalifi", lausui Honain hiljaisella äänellä, kun he olivat ratsastaneet ohitse, pannen samalla sormensa huulilleen kysymyksiä estääksensä. Tämä oli ensimäinen ilmoitus Alroy'lle siitä, mitä hän jo oli varonut, että hän oli oikea-uskoisten hallitsiain palatsissa.
Molemmat kumppanit poikkesivat jylhälle ja polveilevalle polulle, joka hiukan ajan perästä saatti heidät vähäiselle ja vienosti viettävälle aukealle paikalle, jota isot seeteripuut ympäröivät. Lakealla nähtiin yksi kioski, pitkä rakennus useilla ikkunoilla, joita varjostimet ja esiin pistävä katto suojelivat. Kioski oli tehty valkoisesta ja viheriästä marmorista, siihen noustiin astuimilla, jotka kävivät pitkin rakennusta, toinen valkoisesta, toinen viheriästä marmorista ja melkein peittyneenä ruusupensaisin. Honain meni yksinään näitä portaita ylös, ja astui sisään kioskiin. Hetken perästä hän katsahti ulos ikkunasta ja viittasi Alroy'ta. David lähestyi, mutta peläten jonkunlaista varomattomuutta Honain kohtasi häntä ja sanoi hänelle matalalla kuiskauksella: "muista, että olet kuuro, mykkä ja eunukki." Alroy'n oli vaikea pysyä hymyilemättä, ja Vankeuden Ruhtinas ja kalifin lääkäri astuivat yhdessä kioskiin. Kaksi hunnulla verhottua naista ja kaksi vartioväen eunukkia otti heidät vastaan eteishuoneessa. Ja nyt he tulivat semmoiseen huoneesen, joka oli melkein koko kioskin pituinen ja aukeni toiselta puolen puutarhoja päin; toista puolta kannatti norsunluinen seinä. Tämän seinän komeroihin oli maalattu viheriäisiä freskokuvia ja jokaiseen asetettu ruusupensas. Jokainen komero oli myöskin peitetty miltei näkymättömällä kultaisella ristikolla, joka säilytti yhden satakielen ja saatti tämän pysyväiseksi sen ruusun suhteen, jota hän rakasti. Jokaisen komeron juurella oli suihkulähde, mutta veden asemesta joka säiliö oli täynnä puhtainta elävää hopeaa. Kioskin katto oli tehty perlemosta, jota oli kirjaeltu kilpiönkuorella; permanto, harvinaisesta marmorista ja kalliista kivistä kudottu mosaiki, asetti näkyviin mitä suloisimpia hedelmiä ja ihanimpia kukkia. Tälle permannolle georgialainen paagi vähän väliä ripoitti virvoittavia hajuvesiä. Komean huoneen toisessa päässä oli vaalean viheriä silkkidivani, koristettuna helmillä ja peitettynä valkoisilla ja kullankeltaisilla satinityynyillä. Yhdellä tämmöisellä, keskellä divania, istui tyttö, silmät miettien kiintyneinä persialaiseen runovihkoon, joka oli hänen polvellansa, toinen käsi leikiten helmistä ja smaragdeista liitetyllä rukousnauhalla, toinen pitäen pitkiä kultaisia ketjuja, joihin valkea metsäkauris oli sidottu.
Tyttö katsahti ylös, kun Honain ja hänen kumppaninsa astuivat sisään. Hän oli aivan nuori, yhtä nuori kuin Alroykin. Hänen pitkät, vaaleanruskeat hiuksensa kohosivat korkealta, valkoiselta otsalta, joka oli peitetty sinisillä suonilla, ja valuivat helmillä nidottuina hänen hartioillensa. Hänen silmänsä olivat hyvin isot ja tumman siniset; hänen nenänsä vähäinen, mutta korkea ja kaareva. Hänen kasvojensa kauneus oli häikäisevä, ja, kun hän katseli ylös ja tervehti Honainia, hänen hohtavat poskensa kävivät kuoppihin, jotka viehättivät vielä enemmän, koska ne eivät sointuneet hänen kasvojensa yleiseen luontoon, jossa ilmaantui ylpeys ja pilkka. Hän oli puettu karmosinipunaiseen silkkihameesen ja hänen uumillansa oli viheriäinen shaali, josta vähäisen tikarin timanttikahva pilkisteli. Hänen pyöreät, valkoiset käsivartensa näyttivät erittäin vähäisiltä, kun ne sattumalta välähtivät esiin isoista, väljistä hioistansa. Toisen peittivät juvelit, mutta oikea oli aivan paljas.
Honain likeni ja kumartaen suuteli tytön tarjoamaa kättä. Alroy vetäytyi takaperin.
"Minulle kerrottiin, että Maailman Ruusu hiutui tänä aamuna", lausui lääkäri ja kumarsi taas hymyillen, "ja hänen orjansa kiiruhti hänen käskystänsä häntä hoitamaan."
"Oli etelätuuli. Tuuli on kääntynyt, ja Maailman Ruusu voi paremmin", vastasi tyttö nauraen.
Honain koetti hänen suontansa.
"Säännötön", lääkäri lausui.
"Niinkuin minä itse", vastasi tyttö. "Onko tuo joku uusi orja?"