Viitaten Alroy'ta seuraamaan itseänsä, mutta vielä äänetönnä Honain astui vähäisen portin luo, jota hän kolkutti. Heti avasi tämän yksinäinen Nubialainen, joka kumarsi nöyrästi, kun vieraat menivät sivuitse. He astuivat matalaa ja hämärää käytävää, jonka holvikatto oli koristettu kohokuvilla, siksi kuin he saapuivat kilpiönkuorella ja perlemolla päällistetylle ovelle. Tässä Honain, joka kävi edellä, kääntyi Alroy'n puoleen ja lausui: "mitä hyvänsä tapahtunee ja kuka hyvänsä puhutellee sinua, jos sinä rakastat minun ja omaa henkeäsi, älä vastaa mitään."
Ovi avaantui, ja he tulivat suunnattoman suureen, komeaan saliin. Kirjavat, marmoriset pylväät ylenivät punaisesta ja sinisestä saman-aineisesta permannosta ja kannattivat kaaritettua, ympyriäistä ja kuviin leikattua kattoa, joka hohti purpurasta ja kullasta. Suihkulähteen ympärillä, joka äärettömän isosta lazurisäiliöstä purskutti vettänsä viidenkymmenen jalan korkealle, venyi vähäisillä, keltaisilla Barbarian matoilla joukko nubialaisia eunukkeja, jotka olivat puetut uhkeihin purpura- ja kultavärisiin vaatteisin ja varustetut norsunluisilla sotatapparoilla, joitten varret olivat kaunistetut kalliilla arabeskeillä ja somasti pistivät silmiin sinisten ja kiiltävien terien rinnalla.
Eunukki-vartioston päällikkö nousi, kun hän näki Honainin, ja tervehti häntä painaen kättään päätänsä, suutansa ja sydäntänsä vastaan. Kalifin lääkäri käski kädellään Alroy'n odottaa, astui muutamia askelia eteenpäin ja alkoi hiljaisella äänellä puhutella eunukkia. Muutamien silmänräpäysten perästä tämä upseeri palasi entiselle paikallensa, ja viitaten Alroy'ta luoksensa Honain meni salin poikki.
Edeten avonaisen holviston läpitse he saapuivat neliskulmaiseen ruusutarhaan, jossa vilottelevat vedet ympäröivät jokaista kukkaislavaa, ja joka uiskenteli ikäänkuin taikasaari jollakin vedenneitojen merellä. Aaltojen läikkynä ja kukkien lemut yhdistyivät ja synnyttivät nukuttavan vaikutuksen, jota Alroy ainoastaan kiihkeän ja kummallisen uuteliaisuutensa kautta voi vastustaa. Liikkuen eteenpäin pitkin sievää ja sirotekoista pylväskäytävää, joka liitti salin muihin rakennuksen osiin, he seisahtuivat korkean ja komean portin eteen.
Tämä kuun valaisema portti oli kolmenkymmenen jalan korkea, oli tehty viheriästä ja punaisesta jaspisharkosta ja leikattu noitten Saraceneille mieluisien, fantastillisesti aaltoilevien kaarten kaltaiseksi. Taitava tekiä oli käsittänyt sen edun, jota kalliin kiven punaiset suonet tarjosivat hänelle, ja oli rohkeasti kohottamalla muodostanut nämät kahdeksi isoksi ja kiverteleväksi käärmeeksi, jotka sujauttivat pystyharjaiset päänsä ja kiiluvat silmänsä Honainia ja hänen kumppaniansa päin.
Kalifin lääkäri veti tikarinsa vyöltänsä ja koputti sillä kolmasti toisen käärmeen päätä. Jykeä portti aukeni kumisten, ja heidän edessänsä seisoi abyssinialainen jättiläinen, joka piti karjuvaa leijonaa kahleista kiinni.
"Hiljaa, Harun!" lausui Honain eläimelle ja nosti samalla kättänsä, jolloin peto äänetönnä kyykistyi maahan. "Arvokas Morgargon, minä tuon sinulle muistolahjan." Abyssinialainen näytti hampaansa, isommat ja valkoisemmat kuin leijonan, kun hän irvistellen vastaan-otti kohteliaan Honainin antimen; ja hänen suustansa kuului muutamia outoja ääniä, mutta hän ei kyennyt puhumaan, sillä hän oli mykkä.
Jaspisportti laski kumppanit pitkään, korkeaan ja holvitettuun kammioon, jota avarat, maalatut lasi-ikkunat valaisivat. Silkki- ja hopeatapetit riippuivat seinissä, eriskummaiset matot peittivät laattian ja tavattoman suuria sohvia oli asetettu pitkin seiniä. Ja näin he astuivat samanmuotoisten huoneitten läpitse, joista nähtiin muutamista, että niissä oli äsken asuttu, kunnes he tulivat toiseen neliskulmaan, jonka aivan omituinen suihkulähde melkein täytti. Tämä nousi kultaisesta säiliöstä, joka oli koristettu helmillä, ja sitä ympäröitsi kaikenlaisten harvinaisten nelijalkaisten eläinten kuvat, veistettyinä mitä kalliimmista aineista. Tuossa kultainen tiikeri säihkyvin rubinisilminensä ja virtailevin opaliviiruineen hiipi verisistä pidoistansa virvoittavan veden reunalle; tässä giraffi kohotti hoikkaa hopeakaulaansa keskellä kaikenmoisia metsän-asukkaita, ja komeat apinajoukot, kiiltäen kalliista kivistä, lepäsivät jos jossakin kummallisessa asemassa säiliön partaalla.
Suihkulähde itse oli kultainen ja hopeinen puu, joka levitti kaikkialle lukemattomia oksiansa. Nämät olivat täynnä kaikenlaatuisia kummallisia lintuja, joitten höyheniksi oli osaavasti kuvattu samanvärisiä kalliita kiviä, ja jotka visertelivät kauniita nuotteja, kun ne vuodattivat nokistansa sointusaa ja jäähdyttävää elementtiä.
Suurella vaivalla Alroy voi olla kummastuksesta äännähtämättä, mutta alati valpas Honain kääntyi hänen puoleensa, sormi painettuna suuta vastaan, ja jättäen neliskulman he saapuivat puutarhoihin.