"Siihen te pian väsyisitte", vastasi lääkäri.
"Luullakseni yhteinen kansa ei koskaan väsy", jatkoi prinsessa.
"Paitsi työhön", sanoi lääkäri; "huoli heidät hengissä pitää."
"Mitä huoli on?" kysyi prinsessa hymyillen.
"Se on yksi jumala", vastasi lääkäri, "näkymätön, mutta kaikkivaltias. Se ryöstää kukat poskilta ja nopeuden suonista — se viepi ruokahalun ja muuttaa hiukset harmaaksi."
"Se ei siis olekaan mikään tosi-jumala", lausui prinsessa, "vaan epäjumala, jonka me itse luomme. Minä olen oikea mahomettilainen enkä tahdo palvella sitä. Kerro minulle uutisia, Honain."
"Nuori Karamanian kuningas —"
"Taas! tuo barbari! Te olette hänen palkkalaisensa. Minä en huoli hänestä. Sitäkö varten jättäisin tämän vankeuden, että joutuisin toiseen — miksi muistutatte minua siitä? Ei, kallis Hakim, jos minä ollenkaan menen miehelle, minä menen vapaaksi päästäkseni."
"Mahdotonta", vastasi Honain.
"Äitini oli vapaa, kunnes hän rupesi kuningattareksi ja orjaksi. Minä aion päättää niinkuin hän alkoi. Te tiedätte, mitä hän oli."